maanantai 15. tammikuuta 2018

Vaihto uuteen kokoelmahallintajärjestelmään - mistä aineistojen migraatiossa on kyse?

Koordinaattori Sampsa Heinonen mappaamassa aineistoja MuseumPlus RIA-kokoelmahallintajärjestelmään. Kuva: Tanja Salonen

Suomen museoliiton Kookos-kokoelmahallinta tarjoaa museoille kattavan kokoelmahallinnan palvelupaketin, johon kuuluu muun muassa suomalaisille museoille räätälöity MuseumPlus RIA -kokoelmahallintajärjestelmä. Uudesta kokoelmahallintajärjestelmästä kiinnostuneita museoita on askarruttanut erityisesti aineistojen siirtoprosessi järjestelmän vaihtuessa. Museoliiton Kookos-tiimin koordinaattori Sampsa Heinonen kertoo nyt tarkemmin siirtoprosessista.



Minkä tahansa uuden järjestelmän käyttöönotto edellyttää aina tarkkaa etukäteissuunnittelua. IT-alalla käyttöönottoprojektissa tulee ottaa aina tietyt samat asiat huomioon, oli kyse sitten vaikkapa tehtaan tuotannonohjausjärjestelmästä tai museokentällä kokoelmahallintajärjestelmästä. 



On pohdittava uuden järjestelmän tulevaa käyttöä organisaatiossa (montako lisenssiä tarvitaan, minkälaista koulutusta tarjota käyttäjille jne.) ja toisaalta huomioitava aiemmin organisaatiossa käytössä olleiden järjestelmien tilanne. Kun vanhoista järjestelmistä luovutaan, täytyy päättää, mitä niihin tallennetulle datalle tehdään. Jos vanhaan järjestelmään tallennetut tiedot päätetään siirtää uuteen järjestelmään, toimenpidettä kutsutaan migraatioksi.

Mitä se tarkoittaa käytännössä?


Migraatio ei valitettavasti ole suoraviivainen prosessi, jossa tiedot voitaisiin siirtää mekaanisesti vanhasta järjestelmästä uuteen ilman sen kummempaa valmistelutyötä. Museoalalla ei näet ole käytössä yhtenäistä formaattia, joka edellyttäisi tietojen tallentamista tiettyyn kontrolloituun muotoon (vrt. kirjastoalalla MARC21). 



Museoiden luettelointiohje toki antaa tietyt raamit tiedon tallentamiselle, mutta se ei anna eksakteja kenttäkohtaisia määrityksiä metadatalle. Tästä syystä sama informaatio voidaan tallentaa järjestelmissä usealla eri tavalla, mikä tekee tietojen siirrosta eri järjestelmien välillä vähintään haastavaa. Museoiden aineistojen siirtoon liittyy siksi aina paljon erilaista siivoustyötä, joka tapauskohtaisesti voidaan tehdä eri vaiheissa joko koneellisesti tai käsin.

Jokainen tietokanta on rakennettu tietyn mallin mukaan, jota nimitetään tietomalliksi. Tietomallissa huomioidaan yksittäisten kenttien ohella koko tietokannan rakenne (tietokannan taulut ja niiden väliset linkitykset). 



Museoalalla käytettävät tietokannat ovat useimmiten relaatiotietokantoja, mutta tietoja on tallennettu myös vaihtelevasti muun tyyppisiin tietokantoihin tai vaikkapa Excel-taulukkoihin. Eri järjestelmien tietomallit eivät ole suoraan toistensa kanssa yhteensopivia, sillä museoalalla ei ole de facto käytössä yhteistä tietomallia. Siksi migraatiossa joudutaan pohtimaan tarkkaan, miten aiemmin käytössä olleeseen järjestelmään tallennetut tiedot saadaan sovitettua uuteen järjestelmään.

Denormalisointi ja mappaus

Migraatio lähtee käyntiin tietokannan denormalisoinnilla, jossa tietokanta muokataan siirtokelpoiseen muotoon. Kookos-kokoelmahallinta esimerkiksi käyttää siirtoformaattina Access -tiedostomuotoa. Tietokannan denormalisoinnissa otetaan huomioon yleisten denormalisointitoimenpiteiden ohella myös kohdetietokanta, johon tiedot siirretään. Tästä syystä tietokantaa käsitellään tässä vaiheessa sellaiseen muotoon, josta tiedot saadaan siirtymään paremmin uuteen järjestelmään. Denormalisointi ei siten ole vain mekaanista ja standardoitua tietokannan rakenteen parantamista ja jalostamista siirtoa varten, vaan osana sitä analysoidaan myös tietokannan sisältöä. Tämän vuoksi palveluntarjoaja on ainoa toimija, joka voi toteuttaa koko denormalisoinnin teknisenä toimenpiteenä alusta loppuun.

Denormalisoinnin yhteydessä aloitetaan tietojen mappaus uuteen järjestelmään. Mappauksen aikana määritetään kenttäkohtaisesti, miten tiedot siirtyvät uuteen järjestelmään. Sen aikana käydään läpi, minkä tyyppistä tietoa yksittäisiin kenttiin on tallennettu ja miten eri tiedot on linkitetty toisiinsa. 



Käyttäjällä on monesti optimistisempi käsitys metadatan laadusta kuin mitä tietokannan tarkempi analysointi paljastaa. Tämä on täysin inhimillistä, sillä järjestelmän käyttöliittymästä käsin käyttäjä ei näe suoraan järjestelmän tietokannan rakennetta eikä myöskään useimmiten pysty nopeasti analysoimaan, onko kenttään tallennettu virheellisesti eri tyyppistä tietoa kuin on yhteisesti ohjeistettu. Mappauksen yhteydessä onkin annettava kenttäkohtaisia siivousohjeita, jotta metadatan laatua saadaan parannettua aineistojen siirtoa ajatellen.

Kun aineistot on saatu käsiteltyä (denormalisointi ja mappaus) siirtoa varten, voidaan aloittaa aineistojen siirron testaus teknisen siirtoajon jälkeen. Mappauksen perusteella tietokantaa vielä jatkokäsitellään sellaiseen muotoon, että se on siirtokelpoinen uuteen tietokantaan. Vaikka varsinainen siirtoajo on puhtaasti tekninen operaatio, se on vaatinut sitä ennen suuren määrän erilaisia valmistelutoimenpiteitä.


Testaus

Testauksen aikana käydään kontrolloidusti ja hallitusti läpi jokaisen kentän siirtyminen uuteen järjestelmään. Onko tieto siirtynyt oikein ja ovatko esimerkiksi linkitykset siirtyneet uuteen järjestelmään halutulla tavalla? 



Kookos-kokoelmahallinnassa asiakas pääsee osallistumaan testaukseen Kookos-tiimin rinnalla. Testaukseen annetaan asiakkaalle riittävä koulutus ennen testijakson alkua. Asiakas saa käyttöönsä myös samat tekniset työkalut kuin Kookos-tiimi: raportointidokumentin ja siirtokelpoiseen muotoon muokatun Access-tietokannan. Jokainen testin aikana havaittu virhe raportoidaan, korjataan ja lopulta katselmoidaan läpi virheenkorjauksen jälkeen.

Useimmiten ennen aineistojen viemistä tuotantoon on hyvä testata aineistojen vientiä uuteen järjestelmään testiympäristössä vähintään kerran, jotta siirtoa koskeviin sääntöihin ja testissä havaittuihin virheisiin voidaan reagoida etukäteen. Meillä Kookos-kokoelmahallinnassa tehdään aina ensin yksi testimigraatio testiympäristössä ennen varsinaista tuotantomigraatiota. Tällä tavoin varsinaiseen tuotantomigraatioon ei jää enää kuin yksittäisiä pieniä virheitä korjattavaksi.

Lopuksi

Aineistojen siirto vanhasta järjestelmästä uuteen on kaiken kaikkiaan varsin työintensiivinen prosessi. Käyttöönottoprojektin eri vaiheet edellyttävät laaja-alaisesti sekä IT- että museoalan osaamista, jotta lopputulos on asiakkaan näkökulmasta onnistunut. Tavallisesti tämä näkyy myös käyttöönottoprojektin hinnassa, sillä projektin eri vaiheiden hallittu toteuttaminen edellyttää palveluntarjoajalta riittäviä henkilöstöresursseja.



Asiakkaan tulisi järjestelmää vaihtaessaan pohtia kuitenkin ennen kaikkea tulevaisuutta. Satsaus uuteen ja aiempaa paremmin toimivaan järjestelmään kantaa jatkossa hedelmää muun muassa lisääntyneenä tehokkuutena arjessa ja yleisenä työn tuottavuuden kasvuna.



Sampsa Heinonen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton Kookos-tiimin koordinaattori

torstai 28. joulukuuta 2017

P.S.-blogin 10 luetuinta postausta vuonna 2017



Mikä puhutti vuonna 2017 Museoliiton P.S.-blogissa ja mikä kiinnosti lukijoita? Tässä on vuoden luetuimpien blogipostausten kymmenen kärki.



Lista on koottu 22.12.2017 Bloggerin omasta tilastosta, joka mittaa tekstien näyttökertoja. Tämän vuoden suosituin postaus on kerännyt jo yli 4000 näyttökertaa.



1. Miksi kulttuurin taloudesta ei keskustella?
Kun kulttuurilta leikataan, perusteeksi ei anneta selvityksiä leikkausten talousvaikutuksista. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä muistuttaa, että jos selvityksiä tehtäisiin, kulttuurilta ei ehkä päädyttäisi leikkaamaan ollenkaan.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/11/miksi-kulttuurin-taloudesta-ei.html

2. Kulttuurin rahoitus on yritystukia tärkeämpää
Yrityksiä tuetaan enemmän kuin kulttuuria. Mutta mitä tapahtuisikaan, jos osittain tehottomia yritystukia ohjattaisiin kulttuurille? Tätä mietiskelee Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/11/kulttuurin-rahoitus-on-yritystukia.html 



3. Ei hävetä! Viestintää Artsin tyyliin

Vuoden viestintäteko -finalistien esittelyt jatkuvat! Toisena finalistina lukijoille esittäytyy Vantaan taidemuseo Artsi.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/04/ei-haveta-viestintaa-artsin-tyyliin.html 



4. Lahden laskut
Museot tekevät työn ja muut korjaavat voitot. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohdiskelee, kuinka ongelmallisesta tilanteesta päästäisiin ulos.
http://museoliitto.blogspot.fi/2017/03/lahden-laskut.html 



5. Soveltava historiantutkimus on museoiden vahvuus

Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levän mielestä museoiden olisi hyvä keskittyä soveltavaan historiantutkimukseen.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/01/soveltava-historiantutkimus-on.html 



6. Museovuosi 2017
Uusi vuosi ja uusia mahdollisuuksia. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä ennustaa vuodesta hyvää Suomen museoille, mikäli museot pystyvät vastaamaan vuoden tuomiin viestinnällisiin haasteisiin.
http://museoliitto.blogspot.fi/2017/01/museovuosi-2017.html

7. Kuntavaalit lähestyvät – valitse puolueesi!

Kuntavaalit järjestettiin 9.4.2017. Miltä näytti museotoiminta uudistuvassa kuntakentässä? Museoliitto kysyi puolueilta näkemyksiä museotoimintaan liittyen ja vastaukset saatiin seitsemältä puolueelta.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/02/kuntavaalit-lahestyvat-valitse-puolueesi.html 



8. Voittoa tavoittelematonta kauppaa?

Museokauppaa ei ole totuttu näkemään voittoa tavoittelevana. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kuitenkin uskoo, että kaupan tulisi olla voittoa tavoittelevaa.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/03/voittoa-tavoittelematonta-kauppaa.html

9. Kannatan, mutta vastustan
Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kirjoittaa. Nyt hän miettii, miksi yksityinen rahoitus ja museot eivät toimi yhteen.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/03/kannatan-mutta-vastustan.html

10. Poliitikot museoon

Kuntavaalit lähestyvät. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä muistuttaa, että kunnat ovat tärkeitä museopoliittisia toimijoita ja museotoiminnan rahoittajia.

http://museoliitto.blogspot.fi/2017/02/poliitikot-museoon.html 



Tanja Salonen
Listan kokoaja on Suomen museoliiton tiedottaja

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Sponsoroinnin suo sulaa



Yrityssponsorointi on jälleen puhuttanut kansaa. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä muistuttaa, että muun muassa museoiden sponsorointi on yrityksille yksi keino edistää tavoitteitaan. Sponsoroinnin kohteita yritykset rahoineen eivät kuitenkaan koskaan määräile.


Sponsorointi ja Tapahtumamarkkinointi ry julkaisi viime viikolla tiedon, että yrityssponsorointi on tänä vuonna lähtenyt mukavaan 16 prosentin kasvuun. Yritykset siis käyttivät sponsorointiin yhteensä 257 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Urheilu vei kakusta tuttuun tapaan jääkiekkoleijonan osan eli 149 miljoonaa euroa (58 %). Sen sijaan uutta oli se, että sponsoroinnin  k a s v u  oli painottunut kulttuuriin. Vuonna 2017 yritykset käyttivät kulttuurin sponsorointiin yhteensä 50 miljoonaa euroa, joka on 39 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Kasvu oli sekä prosentteina että euroina huomattavasti suurempi kuin urheilussa, jossa sponsorieurot kasvoivat 9 prosenttia.

Tätä käännettä ja kulttuuria koskevan sponsoroinnin suon sulamista on ennustettu ja odotettu vuosia. Milloin odotusten perusteena on nähty Lahden MM-katastrofissa vuonna 2001 konkretisoitunut urheilusponsoroinnin maineriski ja milloin yritysten halu laajentaa yhteiskunnallisen vastuunsa kantoa kulttuuriin. Vuodesta toiseen logo lätkänpelaajan takapuolessa on kuitenkin pitänyt pintansa, joten kulttuurille on sponsorikakusta jäänyt vain murusia.

Museoiden yritysrahoituksen tasoa ei vielä tiedetä, mutta näiden lukujen valossa sen pitäisi olla reilut 2,4 miljoonaa euroa, jos olemme pysyneet muiden kulttuurialan toimijoiden mukana. Kasvusta huolimatta tuloksemme olisi kuitenkin edelleen vaatimattomalla tasolla sekä kulttuuritoimialalla että koko sponsorimarkkinoilla.

***

Museoalalla on yleisesti pidetty ongelmallisena sitä, että museoiden sponsorirahoitus on niin vaatimatonta. Hämmentävää on, että museoalan ulkopuolella tilanne nähdään toisin. Sieltä katsottuna mahdollinen yritysrahoituksen kasvu näyttää vaarantavan koko museotoiminnan perustan. Näin ainakin voi päätellä Kansallismuseon Barbieiden ja Sinebrychoffin taidemuseon Coca-Cola-näyttelyn yhteydessä käydyn sanomalehtikeskustelun ja somehuutelun perusteella.

Yritysrahoitus nähdään ongelmallisena myös historiantutkimuksessa. Säätiön apurahoilla ja julkisilla varoilla rahoitetun tutkimuksen nimiin vannovat tieteentekijät ovat mielellään rajaamassa tilaustutkimuksen oikean historiantutkimuksen ulkopuolelle.

Yhteistä molemmille sektoreille on se, että yritysrahoitusta demonisoivat pääosin ne kirjoittajat ja huutajat, joilla ei ole mitään kokemusta ja tietoa yritysyhteistyötä. Toinen yhdistävä tekijä on se, että kritiikin ytimessä on näkemys yritysten ylivallasta. Yritysten luullaan määräävän rahoituksellaan ”sisällöt” eli sen, mitä museot tai tutkijat näyttävät ja julkaisevat. Erityisen vahva näkemys on siitä, että yritysrahoitus estää kriittiset sisällöt.


***


Yritystoiminnan perimmäinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen rahaa. Myönteisiä sivuvaikutuksia ovat mm. työllistäminen, verotulot ja bruttokansantuotteen kasvattaminen. Sponsoroinnin tavoitteena on joko suoraan tai välillisesti edesauttaa näitä päämääriä.

Yritykset haluavat panostuksillaan osan sponsoroinnin kohteen hyvästä imagosta, näkyvyyttä ja usein myös palveluja, joilla yritys pystyy tarjoamaan asiakkailleen miellyttäviä elämyksiä. Joskus –  vaikkakin yhä harvemmin – sponsoroinnin syyksi riittää yrityksen halu toteuttaa yleistä yhteiskuntavastuutaan tukemalla hyviksi koettuja asioita. Käytännössä yritykset siis haluavat osan siitä, missä sponsoroinnin kohde on vahvimmillaan. Lisäksi yritykset haluavat puhtaasti itsekkäistä syistä, että sponsoroinnin kohde menestyy.

Sponsoroinnin kohde päättää, mitä se tarjoaa sponsorointirahoituksen vastineeksi. Tämä jokin voi olla perinteistä näkyvyyttä, mutta yhä useammin laveampaa yhteistyötä, joka saattaa esimerkiksi museoiden tapauksessa sisältää myös yritykselle tärkeiden aiheiden esittämisen. Tyypillisimmillään tarjotut aiheet liittyvät yrityksen historiaan, toimialaan tai tuotteisiin. 



Keskeistä ”sisältöihin vaikuttamisessa” on erottaa halu vaikuttaa aiheisiin ja halu vaikuttaa aiheiden käsittelyyn.

Olen tehnyt kohtuullisen pitkään yritysyhteistyötä museopalvelujen ja historiantutkimusten tuottamisessa. En vielä ole törmännyt niin tyhmään yrityspäättäjään, että hän haluaisi yritykselleen muuta kuin museoiden tai tutkijoiden asiantuntijuudella tuotetun aiheen käsittelyn. 



Tämä on seurausta siitä, että päinvastaisessa tilanteessa kaikki ne tulokset, joita yritysrahoituksella tavoitellaan, jäisivät saavuttamatta.

Toinen syy on se, ettei kukaan halua tuloksia, joita ei ole toteutettu ammattitaidolla. Yritysrahoituksen kritisoijilta näyttää usein unohtuvan se, ettei mainosten tai vaihtoehtoisten totuuksien tuottaminen ole sen enempää historiantutkimuksen kuin museo-osaamisenkaan keskiössä.



Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

torstai 30. marraskuuta 2017

Museoita tarvitaan muistamiseen ja unohtamiseen

Kuva: NEMO

Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä osallistui 9.–11.11.2017 NEMOn 25. vuosikonferenssiin Belgiassa. Konferenssin puheenvuorojen innoittamana hän miettii nyt, pitäisikö museoiden muistaa vai unohtaa.


”Kokoelmat ovat museotyön sydän” on kirjattu pysyvästi museologiseen DNA:hamme. Tämän aiheen ympärille kokoontuivat myös eurooppalaisten museoliittojen edustajat vuosittaiseen konferenssiinsa 9.–12.11.2017. Kokouspaikkana oli Ghent Belgiassa. Konferenssin järjestäjä, NEMO (Network of European Museum Organisations), oli muotoillut teeman haastavasti muotoon: ”Open heart surgery – the value of museum collections”.

Teema oli hyvin valittu. Hyvää oli myös se, että nyt ei keskitytty sellaisiin kokoelmadiskurssin keskiössä viime vuosina olleisiin teemoihin kuten saavutettavuus ja digitalisaation haasteet, vaan kokoelmatyön merkitykseen ja kokoelmatyöhön liittyviin arvovalintoihin. Konferenssin keynote-puhujana oli Peter van Mench, yksi Euroopan tunnetuimmista museoajattelijoista.

Suomalaista osaamista konferenssiin toi Teemu Ahola, joka TAKO-verkoston puheenjohtajana avasi suomalaisten museoiden kokoelmayhteistyötä eurooppalaisille kollegoille. Aholan esitelmä ja siitä seurannut keskustelu osoittivat vahvasti sen, että suomalaiset museot ovat TAKO-yhteistyön kehittämisessä oikealla asialla ja ottamassa edelläkävijän roolia Euroopassa.

Peter van Mensch NEMOn konferenssissa 10.11.2017. Kimmo Levä

Peter van Mensch keskittyi kokoelmatyön merkitykseen ja kipupisteisiin. Se, että kokoelmat määrittelisivät ns. ”oikean museon”, ei Menschin mukaan ollut mitenkään kiinnostavaa eikä edes tärkeää. Epäselväksi ei kuitenkaan jäänyt, etteivät kokoelmat olisi myös hänelle museotyön sydän. Erityisesti hän nosti esiin dokumentaation merkitystä. Dokumenttitietojen osalta riittävää ei ole se, että kirjaamme, miksi jokin esine tai teos on otettu kokoelmiin, vaan meidän on myös avattava sitä, miksi valinta kohdistui juuri tähän esineeseen tai teokseen.

Mensch puhui myös siitä, kuinka kokoelmat ja historiatutkimus usein korostavat voittajia. Pysäyttävänä esimerkkinä toimi Amsterdamin kaupunki. Menschin mukaan museot ovat olleet huolissaan siitä, ettei Hollannin siirtovalta-aikaan liittyvästä orjuuden historiasta ole jäänyt esineistöä. Esineistön puuttuminen vaikeuttaa orjuusteeman käsittelyä. Mensch kuitenkin totesi, että kaikki rakennukset kaupungin ytimessä on rakennettu orjakaupasta ja muusta orjuuteen liittyvästä liiketoiminnasta saaduilla varoilla.

Orjuuteen liittyvää esineistöä on siis käytännössä kaikki, mitä Amsterdamin ydinkeskustassa on. Toisaalta kokoelmiin ei ole säilynyt mitään, mikä kertoisi orjista ihmisinä tai orjien elämästä ja asemasta Hollannissa. Jälkimmäinen syy ei kuitenkaan saa Menschin mukaan estää sitä, ettei orjuuteen liittyviä teemoja käsiteltäisi museoissa. Päinvastoin. Museoita ja osaamistamme tarvitaan kertomaan asioista, joista esineellistä perintöä ei ole jäänyt.

*****

Ajankohtaisena teemana keskusteluun nousi kysymys siitä, pitäisikö kokoelmatyössä välttää ei-toivottujen ilmiöiden tallentamista. Esimerkkinä mainittiin terroristihyökkäyksiin liittyvä esineistö. Onko museon edistettävä tällaisten ilmiöiden unohtamista ja kieltäydyttävä esim. tallentamasta hyökkäyksissä käytettyjä ajoneuvoja? Vai pitäisikö toimia päinvastoin? Olisiko meidän tallennettava nämä esineet juurikin siksi, etteivät hirveydet unohtuisi, vaikka samalla nostaisimme terrorismiin syyllistyneet ja heidän tekonsa ikuisesti muistettavien asioiden joukkoon?

Onko kokoelmatyön fokus siinä, että voisimme muistaa, vai siinä, että voisimme unohtaa? Tätä kysymystä pohdittiin myös Yhdysvalloissa meneillään olevien patsaiden kaato- ja siirto-operaatioiden näkökulmasta. Yllättävä tieto oli, että tehtyjen selvitysten mukaan amerikkalaiset eivät varsinaisesti halua tuhota epämiellyttävistä historiavaiheista kertovia patsaita, vaan he haluavat siirtää ne museoon. Tällä tavoin ne olisivat poissa maisemasta ja siirtyisivät osaksi kokonaisuutta, joka mahdollistaa riittävien kontekstitietojen esittämisen niiden yhteydessä.

Kysymykseen siitä, pitäisikö vaikeita aiheita välttää vai korostaa, ei varmastikaan ole yhtä ainoata vastausta. Minä käännyin käydyn keskustelun perusteella sille kannalle, että vaikeat aiheet pitää tallentaa museoihin. Perusteet tälle tiivisti omassa esitelmässään hienolla tavalla museo- ja perinneasioiden konsultti Diana Walters: ”We will never forget, but we cannot stay forever on the battlefield”.

Vaikeiden aiheiden tallentaminen vie eteenpäin myös Euroopan komission kulttuuriosaston pääjohtaja Martine Reichertsin määrittelemää museoiden tehtävää, jossa museoiden ei odoteta niinkään opettavan historiaa, taidetta ja kulttuuria, vaan sitä, miten osaamme elää yhdessä. Tämä on ajankohtainen tehtävä myös suomalaisille museoille, kun yhteiskuntamme on muuttumassa aikaisempaa moniarvoisemmaksi ja itsenäisyytemme juhlavuosi on vähitellen kääntymässä kohti sisällissodan muistovuotta.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Suomesta Namibiaan - yhteistyötä mantereiden välillä

Koulutuspäivän lounas nautittiin Namibian kansallisarkiston sisäpihalla.


Suomen ja Namibian museoliitot solmivat vuonna 2016 yhteistyösopimuksen. Osana sopimusta Namibiassa järjestettiin tänä syksynä ICOMin ICTOPin seminaarin yhteydessä koulutuspäivä, johon osallistui kouluttajana myös Espoon kaupunginmuseon museolehtori Sanna Valoranta-Saltikoff.


Elokuussa 2017 puhelimeni soi juuri kun olin lähtenyt töistä. Soittaja oli Suomen museoliiton koulutus- ja kehittämisjohtaja Leena Tokila. Leena kutsui minut Suomen museoliiton ja Namibian museoliiton yhteistyösopimuksen (MoU) mukaiseen museoalan ammattilaisten ja opiskelijoiden koulutuspäivään Namibiaan. 



Tarjous oli erittäin houkutteleva, mutta samaan aikaan jännittävä – en ollut koskaan ennen vieraillut Namibiassa ja tietoni Namibian museokentästä olivat hatarat. Leena Tokilan kanssa olin sen sijaan tehnyt yhteistyötä ennenkin ja käynyt puhumassa Museoliiton järjestämässä Ryhmänohjauksen ja fasilitoinnin taidot -koulutuksessa syyskuussa 2016. Lisäksi taustallani on yli 10 vuoden kokemus museotyöstä erilaisten kohderyhmien parissa sekä historia- ja kulttuuritieteelliset sekä pedagogiset opinnot Helsingin yliopistossa.

Suomen museoliitolla on Namibian lisäksi yhteistyösopimus myös Pakistanin museoliiton kanssa, ja Leena Tokila on järjestänyt vastaavia koulutuksia myös Pakistaniin. Suomen museoliiton tavoitteena on yhteistyösopimuksen puitteissa viedä museoalan osaamista maailmalle osana suomalaista koulutusvientiä. Museoliiton ja Leenan kokemukset koulutusviennistä olivatkin mahtava pohja rakentaa uudenlaista yhteistyökoulutusta uuteen ympäristöön.

Koulutuspäivä järjestettiin Namibian pääkaupungissa Windhoekissa 10.10.2017 päivää ennen ICOMin (International Council of Museum) alakomitean ICTOPin (International Council of Training of Personnel) kansainvälistä seminaaria sillä ajatuksella, että koulutukseen osallistuvat voisivat helposti osallistua myös ICTOPin seminaariin.

Windhoekin pääkatu Independence avenue

Namibian-matkaa edelsi monen työtunnin mittainen suunnittelu, useat sähköpostien vaihdot paikallisten kanssa sekä omien koulutus- ja seminaariesitelmien hiominen. Tutustuimme Namibian museokenttään verkkosivujen, Namibian museoliiton julkaisujen sekä Namibiassa vierailleiden kokemusten avulla.

Selvisi, että Namibiassa museot ovat eurooppalaisiin museoihin verrattuna lyhyemmän ajan auki.   Lisäksi monissa kulttuurihistoriallisissa museoissa on huomioitu myös luonnontieteen näkökulmat, sillä luonto on Namibiassa yksi tärkeistä turismin kohteista. Museot ovat valtion, kuntien tai yhteisöjen ylläpitämiä kuten Suomessa. Namibiassa on museoiden lisäksi Culture village -nimellä kutsuttuja paikkoja, jotka ovat kuin eläviä ulkoilmamuseoita pohjoismaisesta näkökulmasta.

Museum Education Workshop 10.10.2017 – oppimista yhdessä

Koulutuspäiväämme Namibian kansallisarkiston ja kirjaston auditoriossa osallistui 25 museoalan ammattilaista ja opiskelijaa. Valtaosa osallistujista oli Namibiasta, mutta olipa mukana myös ruotsalainen, kroatialainen ja yhdysvaltalainen osallistuja. Tavoitteenamme oli viedä Namibiaan museoalan osaamista sekä museoalalla hyödynnettyä kasvatustieteellistä ja pedagogista osaamista metodeineen, ja päivän teemana olikin ”Learning in museums, from theory to practice”.

Olin suunnitellut koulutuspäivään toiminnallisia metodeja hyödyntäviä harjoitteita. Yhtenä toiminnallisena harjoitteena käytimme mielipidejanaa hahmottaaksemme ryhmämme mielipiteen siitä, mitä museossa oppiminen on. Janan ääripäät olivat ”museo tarjoaa uutta tietoa” ja ”museovierailija tuottaa uutta tietoa itse”. Ryhmäläiset hajautuivat janalle tasaisesti. Kumpiakin ääripäitä löytyi, mutta myös mielipiteiden keskellä seisovia.

Mielipidejanan käyttö toimi päivän alussa, sillä se on yksi tapa antaa ryhmän jäsenten esittää käsityksensä joutumatta puolustamaan niitä verbaalisesti. Harjoite näyttää ryhmälle myös fyysisesti ja visuaalisesti sen, miten paljon erilaisia mielipiteitä ryhmässä on. 



Työpajapäivän ryhmätöissä puolestaan hyödynsimme Espoon kaupunginmuseon Saaristomuseo Pentala -hankkeen ja Loki-hankkeen työpajassa luotua palvelupolku-työkalua. Palvelupolku-lomake käännettiin englanniksi, ja koulutuspäivän jälkeen se jatkoi elämäänsä ainakin Swakopmundin Scientific Societyn museon uuden näyttelyn suunnitteluryhmässä.

Koulutuspäivän loppupuolelle oli varattu aikaa erilaisille case-esitelmille. Osuudessani esittelin Espoon kaupunginmuseon kouluyhteistyötä sekä käytössä olevia rakenteita museoiden ja koulujen yhteistyölle. Oli mielenkiintoista huomata, että myös Namibiassa koulut olivat yksi museoiden tärkeimmistä kohdeyleisöistä.

Muut iltapäivän case-esitelmät käsittelivät Bridging ages -järjestön käyttämää Time travel -metodia, namibialaista kouluille suunnattua SCAMX (School Clubs and Museum Exhibition Competition) -kilpailua sekä Heritage Week -tapahtumaa. Lisäksi kuulimme esitelmän Namibian kansallismuseon ja seikkailufirman yhteisestä hankkeesta Eduventures sekä tietenkin Namibian ja Suomen museoliittojen yhteistyöstä.

Koulutuspäivän lopussa päästiin ryhmätöiden kimppuun.

Koulutuspäivän tavoitteena oli viedä osaamista, mutta myös luoda alusta paikalliselle osaamisen jakamiselle. Päivän aikana kuullusta puheensorinasta päätellen tavoitteisiin päästiin. Itse kouluttajana en ollut vain kouluttamassa, vaan myös oppimassa, ja intensiivinen koulutuspäivä oli erittäin antoisa.

Vaikka koulutuspäivän alussa jännitys sai vallan ja englanninkielisiä sanoja sai todella hakea, kummallisista sanavalinnoista huolimatta me 25 koulutuspäivän osallistujaa kuitenkin ymmärsimme toisiamme ja pääsimme keskustelemaan museoalan pedagogisista näkökulmista. Yhteisissä keskusteluissa huomasin, että monet Suomen museokentällä puhututtavat teemat olivat ajankohtaisia myös Namibiassa. Välimatkasta ja kulttuurista huolimatta kysymykset ihmisten tavoittamisesta ja museoiden roolista yhteiskunnassa ja kouluopetuksen osana olivat samoja, joita olen pohtinut suomalaisissa seminaareissa kotimaisten kollegojen kesken.

Curators and Communities: Training for Collaboration – kolmipäiväinen seminaari

Koulutuspäivän jälkeen matka jatkui ICOMin ICTOPin kansainväliseen seminaariin. Seminaariin osallistui noin kolmekymmentä henkeä Namibiasta, Etelä-Afrikasta, Keniasta, Japanista, Kamerunista, Yhdysvalloista, Kroatiasta, Serbiasta, Ruotsista ja Suomesta. Kolmipäiväisen seminaarin jokainen päivä vietettiin eri paikassa erilaisen näkökulman parissa, ja ensimmäisenä päivänä olimme Namibian suurimmassa seminaari- ja konferenssikeskuksessa Safari Conference Centressä.

Päivän aikana keskusteltiin museoalan akateemisesta koulutuksesta eri näkökulmista. Keskustelun seuraamisessa oli omat haasteensa, sillä museoalalla käytetään eri kulttuureissa paikoitellen hyvinkin erilaista terminologiaa. Suomen ulkopuolella kuraattorit ja kuratoiminen ovat vahvoja käsitteitä, joilla tarkoitetaan muutakin kuin taidenäyttelyn suunnittelua. Suomessa museoalan ammattisanastossa opetuksella, pedagogialla ja kasvatuksella on vahvempi rooli, mikä näkyy muun muassa ammattinimikkeessä museolehtori.

Yhtä kaikki keskustelussa käsiteltiin silti hyvinkin universaaleja kysymyksiä oppimisesta ja akateemisesta koulutuksesta, työssäoppimisesta sekä museosta oppivana ja kouluttautuvana asiantuntijaorganisaationa.

Namibian Art Gallery Windhoekin keskustassa

Seminaarin toinen päivä pidettiin Namibian National Art Galleryn tiloissa Windhoekin keskustassa. Seminaaripäivän esitelmissä ja case-esittelyissä käsiteltiin museoalan henkilökunnan koulutusta käytännön tasolla: mitä ja millaisia koulutus-caseja maailmalla esiintyy juuri nyt ja millaista koulutusta kenties tulevaisuudessa tarvittaisiin? Lisäksi puhuttiin paljon museoiden mahdollisuuksista käsitellä niin kutsuttua ”dark heritagea” tai kuten paikalliset sanovat ”sensitive historyä”. 



Toisen seminaaripäivän päätti Windhoekin kaupungin vastaanotto tekeillä olevassa Windhoekin kaupunginmuseossa. Kaupunginmuseo-projektia on ollut toteuttamassa niin Namibian Museoliitto kuin Espoon kaupunginmuseolla aiemmin työskennellyt Leena Hiltula. Vantaan kaupunginmuseon johtajan paikalta eläkkeelle jäänyt Leena Hiltula on vaikuttanut hyvinkin paljon kaupunginmuseon perustamisprosessiin. Vierailulla olikin hauska nähdä tutut kasvot museon eteisaulan seinäplanssissa!

Windhoekin kaupunginmuseon sisäpihalla järjestettiin kaupungin vastaanotto toisen seminaaripäivän päätteeksi.

Kolmas ja viimeinen seminaaripäivä vietettiin Namibian yliopiston kirjastossa. Viimeisen seminaaripäivään osui myös oma seminaariesitelmäni Espoon kaupunginmuseon käynnissä olevasta Espoo sisällissodassa -hankkeesta ja siitä, miten Suomi100-juhlavuoden teeman mukaan tehdään yhteistyötä erilaisten yhteisöjen kanssa sellaisesta historian aiheesta, josta jokaisella yhteisöllä on täysin oma käsityksensä. Viimeisenä päivänä kuultiin myös Bridging ages -järjestön Time travel -metodista ja yhteistyöstä afrikkalaisten yhteisöjen kanssa sekä namibialaisen Usakon kaupungin valokuvakeruu- ja näyttelyprojektista.

Yhteistyöstä voimaa

Vajaan viikon mittainen työmatka Namibian Windhoekiin museoalan kollegoiden pariin oli erittäin antoisa. Kulttuurisista eroista – kuten aikaisista aamuista ja myöhäisistä lounaista – huolimatta matkan anti ei ollut vain viedä suomalaista museoalan näkemystä maailmalle, vaan mahdollisuus tavata kansainvälisiä museoalan ammattilaisia ja verkostoitua heidän kanssaan. Keskustelut sekä koulutukseen osallistuneiden että seminaarikollegoiden kesken pursusivat ideoita ja näkökulmia, jotka kartuttivat osaamistani ja perspektiiviäni suhteessa suomalaiseen museomaailmaan.

Katutura, yksi Namibian vähävaraisista lähiöistä

Matkalla kohtaamani tilanteet vahvistivat näkemystäni siitä, että hyvä yhteistyö edellyttää ennen kaikkea toisten kuuntelemista. Vaikka museoissa onkin valtava tietopääoma, on hedelmällisen yhteistyön avain niin kansainvälisten kollegoiden kuin museoammattilaisten ja asiakkaiden kesken avoimuus ja toisten kuuntelu. Ennen kaikkea matka kuitenkin vahvisti minulle ajatusta yhteistyön voimasta eri organisaatioiden kesken – hyvänä esimerkkinä koulutuspäivässä kuulemamme case-esittelyt.



Erityisen kiitoksen haluan lausua Suomen museoliiton koulutus- ja kehittämisjohtaja Leena Tokilalle kutsusta ja mahdollisuudesta lähteä työmatkalle Namibiaan sekä matkan kesken hektisen hanketyön mahdollistaneelle kaupunginmuseon työyhteisölle. Ilman tällaisia yhteistyökontakteja ja kaikupintaa emme voisi tehdä museoissa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä.

Auringonlasku Windhoekissa pitkän seminaaripäivän päätteeksi

Sanna Valoranta-Saltikoff
Kirjoittaja on Espoon kaupunginmuseon museolehtori
Kuvat: Sanna Valoranta-Saltikoff