perjantai 19. toukokuuta 2017

Rukinlavoista graffiteihin

Samaan kuvaan mahtuu sekä rukinlapoja että graffitia. Hävetkää-kuva: Olli Berg.

Kansa ei vaella museoihin tietämättä mitä saa, muistuttaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä, joka puhuu museoiden brändäämisen puolesta.



Kriitikko ja kolumnisti Otso Kantokorpi on huolissaan museoiden brändistä (Ylen Kulttuuricoctail 10.5.2017). Tarkemmin sanottuna hän on huolestunut museoiden nykymenosta, jossa uudistuksia tehdään brändääminen edellä.

Hänen huolensa kärkenä on se, että väheneviä voimavaroja kohdennetaan väärin. Tämä näkyy sisältöjen laadun heikkenemisenä ja kasvavien kävijämäärien tavoittelemisena. Sisältöesimerkkinä hän nostaa esiin graffitien nousun taidemuseoiden ohjelmistoon. Kaikkineen hän pitää brändäämistä turhana. Rukinlavat ja pöly ovat niin lujassa museomielikuvassa, ettei tähän brändimaakareiden opeilla muutosta saada.

Edellä mainitun tulemana museoinstituutio on Kantokorven mukaan ajautunut kriisiin. Kriisin keskiössä näyttää olevan Suomen tärkeimmällä museoalan palkinnolla, Vuoden museo -tittelillä, ja kansainvälisessä Museum + Heritagen kilpailussa palkittu Helsingin kaupunginmuseo.

Brändi-sanalla on epäilemättä monta määritelmää, ja sanaan liittyy monia mielikuvia. Yleisellä tasolla yksimielisyys vallinnee siitä, että brändi on tuotteen, palvelun tai muun sisällön tai toimijan identiteetin yhteenveto tai tiivistelmä. Brändin lupaus lunastetaan toiminnalla ja kuvataan liikemerkillä sekä tunnuslauseella tai niiden yhdistelmällä. Tältä osin on vaikea yhtyä Kantokorven näkemykseen siitä, ettei rukinlapojen tai pölyn varaan rakentuvaa museobrändiä murra mikään. Näin ei ole. Muutosta voimme nopeuttaa hyödyntämällä brändäämisen ja viestinnän asiantuntijoita, mutta välttämätöntä se ei ole.

Rukinlavat ovat maatalous- ja talonpoikaisyhteiskuntaa dokumentoivaa esineistöä ja aikakauden keskeistä kansantaidetta. Tämän esineistön tärkeys suomalaisen elämänmenon dokumentaationa on vähentynyt dramaattisesti sotavuosien jälkeen. Myös kansantaiteessa rukinlavat ovat luovuuden ja taiteellisten ilmaisun välineenä mennyttä aikaa. Tilalle on tullut muuta, muun muassa graffiti.

Voinemme olla samaa mieltä siitä, että rukinlapojen osuuden väheneminen museokerronnassa ja muussa toiminnassa on vain luonnollista kehitystä. Lienee jo tällä hetkellä niin, että pääosa museokävijöistä ei edes kyseistä kansantaiteen ilmentymää tunnista tai ei ainakaan tiedä sen alkuperäistä tehtävää.

Museot eivät lunasta myöskään pölyä brändilupauksena. Tästä pitävät huolta kasvavat kiinteistömenot. Museoiden toiminnan nopeasta muutoksesta voisi päätellä, etteivät ne lunasta pölyä myöskään toimintansa kuvauksen mielikuvana.

Museot ovat muuttumassa sekä välittämiensä mielikuvien että toimintansa tasolla. Kantokorven toivoma suunta, jossa keskitymme veret seisauttaviin näyttelyihin, ei vastaa kaikkiin niihin tarpeisiin, joita haastava toimintaympäristö museoille asettaa. Veret seisauttaviin näyttelyihin keskittyminen edellyttäisi myös lisääntyvää panostamista Kantokorven kritisoimaan markkinointiin ja viestintään sekä johtaisi entistä kävijämääräkeskeisempään toimintaan. Veret seisauttavat näyttelyt edellyttävät veriä, joita seisauttaa. Näitä ei saada paikalle, jos sisältöjä ei saada tiedoksi brändimarkkinoinnin ja tuoteviestinnän avulla.

Kävijäkeskeisen toiminnan tai veret seisauttavien näyttelyjen sijasta toimintaympäristön muutos ohjaa museoita entistä laveampaan asiakasmäärittelyyn. Nämä paineet tulevat ennen muuta sosiaali-, koulu- ja elinkeinotoiminnan sektoreilta. Painetta on myös toiminnan kehittämiseen laatuajattelu edellä. Laatukeskustelua käydään myös museoalan ulkopuolella ja erityisesti meneillään olevan VOS-uudistuksen yhteydessä.

Laatukeskustelu on taiteen ja kulttuurin osalta pääosin laadutonta. Keskustelu lähtee yleensä väärille jengoille heti alusta, kun aletaan miettiä kriteereitä ja mittareita taidenäyttelyn, esityksen tai muun tuotoksen sisällölle. Näitä kriteereitä ja mittareita ei ole eikä tule. Toiset vain tykkäävät tyttäristä ja toiset äideistä.

Laatua sen sijaan voidaan kehittää ja mitata sekä toiminnan että tuloksen osalta. Voimme laatia kriteerit ja mittarit toiminnan osalta esimerkiksi sille, kuinka taidenäyttelyt tuotetaan asiakaskeskeisesti johtajien ja henkilöstön voimin ja ennustettavilla toimintamalleilla. Voimme mitata myös onnistumistamme kysymällä asiaa kävijöiltä ja muilta asiakkailta, arvioimalla samaa asiaa itse sekä katsomalla, miten homma meni maaliinsa taloudellisesti kulujen ja tulojen osalta. Voimme myös mitata ja arvioida, kuinka tuloksemme toteutti yhteiskunnallisia tarpeita ja omia tavoitteitamme.

Kaikkea tätä laadun mittaamista tehdään jo. Helsingin kaupunginmuseo parhaiden joukossa, ja tulokset näkyvät. Kansa kiittää ja kollegat ylistävät. Aiheesta.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 12. toukokuuta 2017

Nyt on aika tuplata kulttuurin rahoitus

Hallituksen royal flush, jolla se ei uskalla pelata.


Kulttuuriin kannattaisi panostaa silloin, kun talous sakkaa ja leipäjonot pitenevät. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä ihmettelee, miksi hallitus ei ole panostusta tehnyt.



Paikkakuntien ja yhteisöjen hyvä taloustilanne ja panostukset kulttuuriin korreloivat. Tämän korrelaation perinteinen tulkinta on se, että paikkakunnilla ja yhteisöillä on varaa kulttuuripanostuksiin, kun talous on kunnossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi huhtikuun alussa Anne Brunilan työryhmän esityksen Luova talous ja aineettoman arvon luominen kasvun kärjiksi. Esityksen nimi ja työryhmän ehdotukset eivät ole luovimmasta päästä, mutta sen taustatyö ja päätelmät ovat ansiokkaita. Aineeton pääoma nostetaan yritysten ja yhteisöjen keskeiseksi kilpailukykytekijäksi.

Perinteinen korrelaatiotulkinta kulttuurin ja talouden välillä on viimeistään nyt aika unohtaa tai ainakin kyseenalaistaa. Paikkakuntien ja yhteisöjen talous on kunnossa, kunhan kulttuuriin on investoitu riittävästi.

Brunilan työryhmän esityksessä todetaan: ”Kansakunnan tai yrityksen kilpailukyky ei määräydy enää yksinomaan perinteisiä tuotannontekijöitä (työvoima, pääoma ja tuotantovälineet) ja niiden välisiä suhteita kehittämällä, vaan aineettomasta pääomasta on tullut uusi keskeinen tuotannontekijä. Lisääntyvä osa investoinneista kohdistuu aineettomaan pääomaan aineellisen pääoman sijaan, koska aineettomasta pääomasta on tullut merkittävä kasvun ja tuottavuuden ajuri.”

Tämä on merkittävä huomio. Erityisen merkittävää on toteutunut kehitys. Aineettoman pääoman osuus yritysten kokonaisarvosta on 1970-luvulta lähtien kasvanut nopeasti. Kun vuonna 1975 aineettoman pääoman osuus yrityksen markkina-arvosta oli alle 20 %, on sen osuus tällä hetkellä reilusti yli 80 %.

Esityksessä konkretisoidaan myös erittäin hyvin kulttuurin merkitys kansantaloudelle. Tällä hetkellä kulttuuritoimiala tuottaa noin 3% kansantulostamme. Riippuu tietenkin näkökulmasta, onko 3% paljon vai vähän, mutta joka tapauksessa se on enemmän kuin esimerkiksi elektroniikka-, metsä- tai paperiteollisuuden tai hotelli- ja ravintola-alan osuudet.

Tärkeä huomio on myös se, että kulttuurialan osuus työllisestä työvoimasta on sen bkt-osuutta merkittävästi suurempi. Tämän myönteisen suhteen kielteinen selitys on siinä, että kulttuuritoimialalla palkat ovat keskimäärin muita toimialoja matalammat. Kulttuurialalla vähemmällä tulolla pystytään työllistämään enemmän.

Kulttuuritoimialan osuus bkt:sta ja työllisestä työvoimasta on viime vuosina ollut laskusuuntainen. Enimmillään kulttuuritoimialan osuus bkt:sta oli 3,2 % ja työllisestä työvoimasta 4,2 % 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Tämän jälkeen osuus on laskenut. Selitystä laskevalle osuudelle ei tarvitse kaukaa hakea. Bkt ja työllisyys lähtivät laskuun, kun julkinen sektori alkoi vähentää panostuksiaan.

Kun lukee Brunilan työryhmän esityksen ja tietää kulttuurirahoituksen viimeaikaisen kehityksen, tulee vähintäänkin kummallinen olo. Miten on mahdollista, ettei Sipilän hallitus, jonka keskeisin tavoite on kilpailukyvyn parantaminen ja työllisyysasteen nostaminen, ole tehnyt historiallisen suurta kulttuurirahoituksen nostoa?

Entistä kummallisemmaksi tunteen tekee se, että historiallisen suuri kulttuurirahoituksen nosto ei olisi kilpailukyvyn parantamisen ja työllisyyden nostamisen viitekehyksessä mitenkään historiallisen suuri panostus. Jos hallitus vaikkapa päättäisi tuplata kulttuurirahoituksen, se tarkoittaisi 400 miljoonan investointia. Se lisäisi valtion menoja 0,7 %, eli valtionbudjettiraamissa puhuisimme pyöristyksestä.

Sekä Brunilan työryhmän esitys että talonpoikasjärki sanovat, että kulttuurirahoituksen tuplaaminen kannattaisi tehdä. Erityisesti nyt. Koska näin ei ole toistaiseksi tapahtunut, olisi kohtuullista tietää, missä vastaavalla panostuksella saisi paremman tuloksen kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi? Jos tämä kysymys on liian hypoteettinen, olisi vähintäänkin aika avata se poliittisen päätöksenteon logiikka, jolla kulttuurirahoituksen leikkauksiin on päädytty.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Voiko rakkaudella ylittää uutiskynnyksen?

Rakkauden tiloja -museoiden ensimmäinen yhteinen rakkaustempaus, rakkausviestien jakaminen ohikulkijoille, järjestettiin aamuvarhaisella keskiviikkona 14.9.2016 Helsingin päärautatieaseman tuntumassa. Kuva: Auli Sukuvaara.

Viimeisenä Vuoden museoviestintäteko -finalisteista esittäytyy Rakkauden tiloja – neljän uusmaalaisen museon näyttely- ja tapahtumakokonaisuus.

Eräänä syyskuisena iltana vuonna 2016 MTV3:n Kymmenen uutisten loppukevennyksessä kerrottiin, kuinka Helsingin rautatieasemalla jaettiin lemmenviestejä aamuruuhkassa. Rakkausviestejä tuntemattomille -tempaus oli Rakkauden tiloja -museoiden ensimmäinen yhteinen näkyvä viestintätempaus, joka ylitti uutiskynnyksen.

Rakkauden tiloja sai alkunsa vuonna 2015 neljän avarakatseisen museon halusta puhaltaa yhteen hehkuvaan hiileen. Keskenään erilaisia museoita yhdisti kiinnostus universaaliin teemaan, rakkauteen, sekä uudenlaisen yhteistyön tekemiseen. Ystävänpäivänä 14.2.2017, kaksi vuotta, 129 Instagram-julkaisua, 171 twiittiä, 155 Facebook-julkaisua ja 10 YouTube-videota sekä kymmeniä mediaosumia ja museoiden välisiä kokouksia myöhemmin avautuivat Rakkauden tiloja -näyttelyt. Mukana olevat museot saivat toteuttaa juuri sellaiset näyttelyt kuin olivat suunnitelleetkin. Viestintää, tapahtumia ja näkyvyyttä ideoitiin villisti yhdessä.

Rakkauden tiloja -museoissa sekä rakkaudentiloja.fi-nettisivuilla voi jättää rakkausviestejä ja lämpimiä ajatuksia jaettavaksi eteenpäin tuntemattomille henkilöille.
Museoiden on tavoitettava nykyaikana kohderyhmänsä entistä kekseliäämmin, kun tekstiä, ääntä ja kuvaa tarjotaan joka suunnasta. Pienesti viestivät jäävät valitettavan usein suurten kaupallisten jalkoihin, eikä huomiota tunnu saavan edes sillä, että on liikkeellä hyvän asian puolesta. Yhdessä Rakkauden tiloja -museot ovat ja näkyvät enemmän kuin yksin. Me haluamme saada aikaan jotakin uutta kokeilemalla uudenlaisia ja museoille poikkeavia viestintä- ja toimintatapoja.

Rakkauden tiloja -hankkeessa Facebookit, Twitterit, Instagramit, Hyperlapset, Boomerangit, Collapset, Yammerit, Live-videot ja muut uudenlaiset viestinnälliset kanavat ja sovellukset kulkevat rinta rinnan perinteisten kanavien kanssa. Kaiken tekemisemme tavoitteena on osoittaa, että museot ovat merkittäviä tässä ajassa vaikuttavia toimijoita ja aidossa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa.

Jotta hankkeen viestintä ei olisi vain säntäilyä paikasta toiseen ilman varsinaista suunnitelmaa siitä mitä tehdään, palkattiin hankkeeseen projektityöntekijä, rakkaudentuottaja, joka pitää rakkauden ohjat käsissään. Tuottajaa tarvitaan muun muassa toiminnan organisointiin, tapahtumien järjestämiseen sekä monenlaisten sisältöjen tuottamiseen eri viestintäkanaviin.

Päivää ennen näyttelyiden avajaisia 13.2.2017 järjestimme pressibussin, joka kierrätti toimittajia, bloggaajia ja vloggaajia Rakkauden tiloja -näyttelyissämme.

Viime syyskuussa rautatieasemalla olimme vasta matkamme alussa. Hanke etenee höyryjunan vauhdilla, ja Rakkausviestejä tuntemattomille -tempauksen jälkeen on muun muassa nähty valotaulumainoksia, pressitilaisuus bussissa, piilotettuja avajaiskutsuyllätyksiä kirjaston kirjojen välissä, ja ihan pian starttaavat ensimmäiset rakkauden bussiajelut. Horisontissa siintävät yhteiset työpajat, luentosarjat ja ennen kaikkea viestintätempaukset!

Rosaliina Munnukka
Kirjoittaja on hankkeen rakkaudentuottaja

--------------------------------------

www.rakkaudentiloja.fi

Katso myös hankkeet tuottamat videot:
Krista Kososen rakkausviesti
Hankkeen mainosvideo
Tunteiden kiitotiellä -näyttelyn rakentaminen

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Ei hävetä! Viestintää Artsin tyyliin

This is it! Artsin julkisivu sai 350-neliöisen graffitin kylkiinsä 8 mestarin loihtimana Hävetkää!-kohun päätteeksi.

Vuoden museoviestintäteko -finalistien esittelyt jatkuvat! Toisena finalistina lukijoille esittäytyy Vantaan taidemuseo Artsi.


Tammikuun lopulla 2016 syntyi Artsi, kun julkistimme Vantaan taidemuseon uuden nimen ja erikoistumisemme graffitiin, katutaiteeseen ja performanssitaiteeseen osana kaikkea toimintaamme. Heti julkistamisen jälkeen alkoi Artsin naapurissa Myyrmäen avoimella graffiti- ja katutaideseinällä tapahtua. Hävetkää!-kohu lävähti eteemme kuin etukäteen käsikirjoitetusti, mutta oikeasti täysin spontaanisti ja meidän tietämättämme. Nyt olemme ehdolla Vuoden museoviestintäteko -palkinnon saajaksi Hävetkää!-graffititeokseen liittyvien viestinnällisten vaiheiden ansiosta. Vantaan taidemuseo Artsia ehdotti sekä Vuoden museoksi että Vuoden viestintäteon tekijäksi ulkopuolinen fanimme.

Artsin kokoelmistakin jo entuudestaan tutut graffititaiteilijat Deos ja Hende kritisoivat Hävetkää!-graffitissaan Vantaan kolmen urheilujohtajan epäselvää rahankäyttöä. Graffiti herätti heti ison julkisen keskustelun. Muun muassa Helsingin Sanomat, Voima, Vantaan Sanomat, Metro, Ylen eri kanavat sekä sosiaalinen media reagoivat aktiivisesti noin kuukauden ajan Hävetkää!-prosessin vaiheisiin. Hävetkää!-teoksen synnyttämä kohu ei hävettänyt tai nolottanut meitä, vaan näyttäytyi mahdollisuutena herättää julkista keskustelua graffitista ja myös museoiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Museoissa on perinteisesti totuttu hyvissä ajoin ennakoivaan työhön myös viestinnän osalta. Artsi pitää silmät ja korvat auki, Artsi on valppaana. Tähän strategiseen ajattelutapaan osuu myös se, kuinka Artsissa reagoitiin Hävetkää!-graffitin myötä roihahtaneeseen kohuun.

Puhelimeni kävi kuumana heti Hävetkää!-graffitin päädyttyä julkisuuteen. Annoin kuukauden aikana kymmeniä haastatteluja ja sain vastata myös erittäin kipakoihin palautteisiin. Oli tärkeää oivaltaa taidemuseon perustehtävä – taiteellisen ilmaisunvapauden puolustaminen – ja kommentoida siitä näkökulmasta myös provosoivia kysymyksiä.

Kädenpuristus sovinnon eleeksi Myyrmäen aseman keskustelutilaisuuden päätteeksi. Graffititaiteilijoiden kaupunginjohtajalle lahjoittama lippis kruunasi tilaisuuden myönteisen hengen.

Nopean toiminnan nimissä otin yhteyttä Myyrmäki-liikkeen suuntaan ja järjestimme pikapikaa keskustelutilaisuuden graffitin yhteiskunnallisesta merkityksestä keskelle Myyrmäen asemaa. Tilaisuus keräsi kymmeniä ihmisiä paikalle, ja se taltioitiin myös some-kanaville. Uutisia on nykyajan virrassa valtavasti, ja päivän uutinen voi jo huomenna olla vanha. Nopea reagointi oli tässäkin kohtaa avainasemassa.

Keskustelu oli menestys, ja sen ansiosta saatiin molemmat osapuolet – sekä kaupunginjohtaja, joka oli määrännyt teoksen päällemaalattavaksi, että graffititaiteilijat – hyvään ja rakentavaan dialogiin. Tilaisuuden päätteeksi otin Hävetkää!-teoksen vastaan lahjoituksena Vantaan taidemuseo Artsin kokoelmiin.

Artsin levynkansitaiteen suurnäyttely Eläköön vinyyli veti ihmisiä magneetin lailla puoleensa vuonna 2016.

Artsimainen viestintätyyli edellyttää äärimmäistä valppautta ja nopeutta. Viestintä- ja markkinointibudjettimme on erittäin rajallinen, vain joitakin tuhansia euroja vuodessa, joten viestintämme edellyttää aivan uudenlaista kekseliäisyyttä, somen haltuunottoa ja muidenkin kuin viestintävastaavien aktiivista osallistumista viestintään.

Sekä paikallinen että laajempi yhteiskunnallinen keskustelu kulkevat parhaimmillaan käsi kädessä: tässä tapauksessa paikallinen kohu ja kuntapolitiikka olivat kontekstina laajemmalle keskustelulle taiteen kantaaottavuudesta ja graffitista Suomessa.

Kati Huovinmaa
Kirjoittaja on Artsin pomo

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Naurettavan ajankohtainen kokoelma


Nyt P.S.-blogissa esittäytyvät Vuoden museoviestintäteko -finalistit! Ensimmäisenä vuorossa on Visavuoren museo, joka on kisassa mukana Visavuoren kokoelmat kommentoimassa nykyaikaa somessa -teollaan.

Miten ylläpitää kiinnostusta jotain sellaista kohtaan, joka perustuu kokonaan hetkellisyyteen? Siinäpä kysymys, joka osui kipeästi Visavuoren museoon 2000-luvun mittaan. Pilapiirtäjä Kari Suomalainen ja hänen piirroksensa olivat yli 40 vuoden ajan jokaisen suomalaisen aamukahvipöytäkeskustelun aiheena, mutta kun kuvat lakkasivat ilmestymästä, ne häipyivät myös ihmisten mielistä. Visavuoren museon noin 10 000 pilapiirroksen kokoelma uhkasi muuttua merkityksettömäksi ennen aikojaan.

Kokoelman parissa työskennellessä kuitenkin huomaa, että itse asiassa hämmentävän moni pilapiirros on edelleen – tai jälleen – ajan hermoilla. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden reagoida nopeasti päivän tapahtumiin ja edullisen väylän, jota museo voi omin voimin hyödyntää. Siksi Visavuoren museo teki tietoisesti rohkean päätöksen ja lähti kommentoimaan nykyaikaa oman kokoelmansa avulla. Päätöksen mahdollisti sopimus Kari Suomalaisen tekijänoikeuden omistajien kanssa.

Visavuoren museo on valinnut tämänhetkiseksi kanavakseen pääosin Facebookin. Syy tähän on yksinkertainen: Facebookin käyttäjäkunnasta suurin osa on keski-ikäisiä eli juuri niitä, jotka vielä muistavat Karin. Karin kuvat herättävät muistoja, ja tälle pohjalle on ollut helppo rakentaa kuvakampanjaa. Sosiaalisen median hyvä puoli on se, että puolivahingossa kuvat tavoittavat myös nuorempia ja löytävät uusia silmäpareja.

Pilapiirrosten erityislaatuisuus muihin taideteoksiin verrattuna on se, että piirrokset on tarkoitettu ensisijaisesti painettaviksi eivätkä originaaleina katseltaviksi. Siinäkin mielessä nykyinen sosiaalinen media sopii näiden taideteosten julkaisukanavaksi. Museo tavoittelee tietenkin kävijöitä myös paikan päälle, mutta erityisen tärkeää on, että Karin piirrokset elävät ja tavoittavat uusia katsojia. Museon Facebook-sivusto on muuttunut eräänlaiseksi virtuaaliseksi näyttelytilaksi, jolla tavoitamme huomattavasti suuremman yleisön kuin pelkällä perinteisellä näyttelytoiminnalla.


Sosiaalisen median käyttäminen on tietenkin muuttanut kokoelman parissa työskentelyä. Sen sijaan, että voisi keskittyä kartoittamaan jotakin aihealuetta tai suunnittelemaan seuraavaa näyttelyä, täytyy jokaisesta päivästä lohkaista siivu uutisten lukemiselle ja niiden reflektoimiselle kuvakokoelmaan. Ajankohtaisuus vaatii aikaa. Yhteensopivien uutisten ja kuvien löytäminen ei aina käy käden käänteessä, vaikka olisi kuinka hyvät muistikuvat kaikista kokoelman kuvista. Kuvat eivät myöskään ole valmiiksi digitoidussa muodossa, vaan jokainen kuva digitoidaan julkaisemisen yhteydessä.

Sosiaalisen median säännöt ovat muuten hyvin yksinkertaiset: ole aktiivinen, ole kepeä ja ole avoin. Museoiden kokoelmat ovat yhteistä omaisuutta, joten ei siis ole yhtään hyvää syytä, miksi niistä ei voisi nauttia yhdessä muiden kanssa! Parhaimmillaan kokoelmien avoin käyttö lisää tietoutta museoiden toiminnasta ja niistä mahdollisuuksista, joihin yhteistyö museoiden ja niiden kokoelmien parissa voi johtaa.

Kari ennustaa.

Yksi asia on sosiaalisen median käytössä kaikkein tärkeintä: älä pelkää! Karin kuvat eivät aina ehkä ole kaikkien mieleen, mutta rohkeita ja vaikeitakin kuvia pitää pystyä jakamaan. Karin piirroksia kommentoidaan ahkerasti ja niihin reagoidaan herkästi. Kommenteista käy myös ilmi, että halumme nostaa kuvat osaksi tätä päivää toimii hyvin: yleisin kommentti sivuilla on “Miten Kari osasi ennustaa?”. Naurettavan kokoelmamme ajankohtaisuus tulee todistettua viikoittain.

Pälvi Myllylä
Kirjoittaja on Visavuoren museon museonjohtaja

-----------------------------------------------------------
Lue lisää Vuoden museo -palkinnoista täältä.
Visavuoren museo Facebookissa