keskiviikko 16. elokuuta 2017

SOTKU


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä tarkastelee valtiovarainministeriön budjettiesitystä. Mihin unohtui kulttuuri?


Valtiovarainministeriö julkaisi budjettiesityksensä viime viikolla. Yleensä julkaisun jälkeinen keskustelu käydään tämän bestsellerin sisältämistä numeroista. Niin nytkin. Numerot olivat yleisen arvion mukaan kuitenkin yllätyksettömiä. Näin myös museoiden osalta, vaikka myönteinen tieto oli, että vuosia jatkunut leikkuulinja on päättymässä.

Toivottavasti numerot kääntyvät seuraavilla budjettikierroksilla selkeään kasvuun julkisen talouden vähitellen kohentuessa. Museo- ja kulttuurialan tulevan kehityksen näkökulmasta onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tekstiosassa kirjoitetaan. Budjetin tekstissä näet kuvataan ministeriöiden poliittiset tavoitteet. Kulttuuriministeriö linjaa tavoitteensa seuraavasti:

”Kulttuuripolitiikan tavoitteet ja tehtävät liittyvät luovuuden, kulttuurisen moninaisuuden ja osallisuuden edistämiseen. Taiteellinen ja kulttuurinen tuotanto ja sen käyttö, kulttuuriperinnöstä huolehtiminen ja monipuolinen kulttuurielämä takaavat kulttuurin kehittymisen ja lisäävät sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia sekä vahvistavat demokratiaa. Kulttuuripolitiikan tavoitteita toteutetaan erityisesti taide- ja taiteilija-, kulttuuriperintö-, kirjasto-, kulttuurivienti-, tekijänoikeus- ja audiovisuaalisen politiikan keinoin.”

Vuoden 2018 osalta ministeriö toteaa erikseen:

”Vuonna 2018 vietetään kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta myös Suomessa. Keskeisenä tavoitteena on kulttuuriperintöön liittyvien mahdollisuuksien esiintuominen ja hyödyntäminen kulttuurisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen edistämisessä.”

ja

”Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden kärkihankkeessa parannetaan taide- ja kulttuuriharrastamista sekä taiteen perusopetusta varhaiskasvatuksessa ja koulupäivien yhteydessä ja koulun tiloissa. Taiteen prosenttiperiaatteen laajentamisen tavoitteen on vakiinnuttaa taide- ja kulttuurilähtöiset hyvinvointipalvelu sosiaali- ja terveystoimen rakenteisiin mm. uusien toiminta- ja rahoitusmallien avulla.”

Tiivistetysti kulttuuripolitiikan tavoite on sosiaali-, terveys-, koulutus-, elinkeino- ja jopa ympäristöpoliittisten tavoitteiden toteuttaminen. Tämä huomio herättää odotukset siitä, että näitä tavoitteita toteuttavat avainministeriöt ovat varanneet linjauksissaan kulttuurille ja kulttuuritoimijoille huomattavan roolin sekä teksti- että numero-osassa.

Ministeriöiden linjaukset tuottavat kuitenkin pettymyksen. Kulttuuria tai kulttuuriperintöä ei mainita sosiaali-, terveys tai elinkeinoministeriöiden poliittisten tavoitteiden tekstiosioissa edes yhdessä sivulauseessa. Tämän jälkeen ei yllätä, ettei kulttuuri näy myöskään numeropuolella.

Vuoden 2018 budjettikirjan perusteella on korkea aika keskustella siitä, mitä kulttuuripolitiikka on. Tällä hetkellä se näyttäytyy ennen muuta sosiaali- ja terveyspolitiikkana sekä sen mukaisina painotuksina moninaisuuden, saavutettavuuden, tasa-arvon ja taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseksi sekä sosiaaliselta asemaltaan hankalassa tilanteessa olevien aktivoimiseksi. On täysin selvää, että näitä tavoitteita pitää yhteiskunnassa edistää, mutta mikä tekee niistä kulttuurinpoliittisia tavoitteita ja sen myötä kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistämiseen tarkoitetuilla rahoilla toteutettavia?

Kun valtion kulttuuripolitiikka on sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, missä ovat tavoitteet ja rahat itseisarvoiseen perustyöhön, joilla esimerkiksi pidetään rakennetun ja rakentamattoman kulttuuriympäristömme kohteita kunnossa, konservoidaan esineitä, tehdään arkeologisia kaivauksia tai tuotetaan esine-, teos-, valokuva- ja muuta perustutkimusta? Näyttää siltä, ettei tavoitteita ja rahoja ole missään tai että ne ovat siirtymässä kansalaisaktiivisuuden varaan. Tämä näkyy jo nyt joukkorahoituskampanjoiden lisääntymisenä sekä yksittäisiin esineisiin ja kohteisiin liittyvän kummi- tai tukiyhdistystoiminnan kasvuna.

Kuin ennakkona mahdollisesti jo seuraavalla hallituskaudella perustettavan sosiaali-, terveys- ja kulttuuriministeriön (saakoon nimekseen SOTKU) toiminnasta kulttuuriministeriöstä on haettavissa ”Kulttuurin kokeilu- ja kehittämishankeavustukset/Osallisuus ja osallistuminen” -avustus. 750 000 euron avustuksen tavoitteena on osallisuuden ja osallistumisen lisääminen kulttuurin ja kulttuuripalveluiden piirissä sekä kulttuuripalvelujen yleisöpohjan laajentaminen. Erillisenä linjauksena on, ettei avustusta myönnetä kulttuuriperintöalan hankkeisiin, joissa hakijana on museo tai muu kulttuuriperintöalan toimija.

Niinpä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 4. elokuuta 2017

Nyt ei erota taidetta pöhinästä


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä luo katsauksen museoiden pöhinätilanteeseen.


”Museoissa on kuulkaas pöhinää” otsikoi päätoimittaja Pessi Rautio uusimmassa Taide-lehdessä (3/2017) juttunsa, jossa hän kritisoi museoiden muutosta ja halua ”olla jotain uutta ja erilaista”.

Erityisen huolestuttavana Rautio pitää sitä, että museot käyttävät aikaisempaa enemmän resursseja viestintään. Tätä päätelmää hän ei ole tehnyt siitä, että Taide-lehdessä museot ovat kasvava ja pääasiallinen ilmoitustilan ostajaryhmä.

Päätelmän taustalla on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö Tuuli Rajavuoren arvio Vuoden museo -kilpailun finaaliin sijoittuneen ja Vuoden erikoispalkinnolla huomioidun Vantaan taidemuseo Artsin muutoksesta. Museo-lehdessä (2/2017) Rajavuori toteaa myönteisenä kehityssuuntana sen, että vaihtuvien näyttelyiden määrää on vähennetty ja resursseja on käytetty aikaisempaa enemmän esimerkiksi viestintään.

Kriittisillä linjoilla museoiden nykyisen kehityksen osalta oli jo aikaisemmin taidekriitikko ja toimittaja Otso Kantokorpi (Ylen Kulttuuricocktail 10.5.2017). Hänen mukaansa panostaminen viestintään ja näyttelyiden oheistoimintaan on lähinnä museoiden epätoivoinen yritys esittää uusiutumista tilanteessa, jossa voimavarat olisi keskitettävä veret seisauttavien näyttelyiden tekemiseen.

Suomalaisia taidemuseoita saattaa lohduttaa tieto siitä, että ne eivät ole astumassa kriitikkojen kuvaamaan harhaan yksin. New Yorkin MoMAssa on liikuntapiirejä, Belgialaisessa taidemuseossa joogataan ja V&A:n näyttelyissä on suosittuja fitnesstunteja.

Näkökulmasta riippuen lohduttavaa tai vahvistavaa on myös se, että museokritiikki on samaa maailmalla ja Suomessa. Se ei nyt vain näytä olevan sopivaa, että taidemuseot vastaavat muihinkin tarpeisiin kuin taidekasvatukseen ja hiljentymiseen hyvän taiteen äärelle. Hyvän taiteen taas näyttää tunnistavan siitä, että näyttelypaikka ei pidä itsestään meteliä.

Amerikkalaisella taidesivustolla, Artsyssa, kesäkuussa julkaistussa kolumnissa Why the rise of Workout Classes in Museums Should Worry Art Lovers Daniel Kunitz kysyy, miksi taidemuseota ei voisi käyttää liikuntapaikkana tai virkistäytymiseen samalla tavalla kuin kävelyä luonnossa. Luonnossakin yksittäisiin puihin keskittymistä tärkeämpää on metsä, joka luo suotuisan ympäristön mielen ja kehon piristämiselle. Samassa yhteydessä nousee esiin kysymys, miten taiteen merkitykseen vaikuttaa se, että yksittäisen teoksen sijasta keskitytään kokonaisuuden luomaan tunnelmaan tai jonkin aktiviteetin ohjaajan sanomaan, jonka vaikutusta ympäröivät taideteokset vahvistavat.

On tietenkin selvää, että jooga- ja fitnesstunnit, lasten työpajat, yritysryhmät tai osallistavat näyttelykohteet häiritsevät henkilöitä, jotka ovat tulleet museoon hiljentymään taideteosten äärelle ja pohtimaan niiden sanomaa. Toinen kysymys sitten on, minkälaisten kävijöiden ehdoilla museoita kehitetään tai ollaan kehittämättä. Tällä hetkellä museot ovat valinneet linjan, jossa kohderyhmää laajennetaan ja tarjontaa monipuolistetaan. Taideteoksia ja esineitä hyödynnetään ja avataan kävijöille muutenkin kuin perinteisillä asiantuntijaopastuksilla.

Tähän valintaan ovat vaikuttaneet taloudelliset syyt. Niitä merkittävämpi syy on kuitenkin se, että museoita tarvitaan entistä enemmän myös muuhun kuin taidevalistukseen tai taiteen edistämiseen. Museot ovat keskeinen osa koulujärjestelmää sekä terveydellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitoa.

Aika näyttää, onko suunta oikea, mutta varmaa on, että valittu linja ei heikennä museoiden näyttelyiden laatua. Huoli laadun heikkenemisestä näyttää perustuvan tunteeseen faktan sijasta. Missään yhteydessä ei ole tietääkseni arvioitu, että ennen taidenäyttelyt olivat parempia. Laadun heikkenemistä ei voi päätellä ainakaan Taide-lehdestä, sillä olen lukenut museoartikkelit siitä usean vuoden ajan. Niiden perusteella sutta ja sekundaa on aina tuotettu. Harhainen on myös käsitys, että viestintä ja markkinointi vievät museoiden resursseja – pikemminkin ne ovat keskiössä museoiden resurssien kasvattamisessa.

Sen sijaan kiistaton fakta on se, että näyttelyiden määrä on vähenemässä. Tarjontaa kuitenkin vielä riittää. Vuonna 2016 taidemuseot avasivat reilut 300 vaihtuvaa näyttelyä ja ylläpitivät lukuisia perusnäyttelyitä näiden lisäksi. Artsi avasi uuden näyttelyn noin kahden kuukauden välein, joten kyllä sen viidessä näyttelyssä Rautiolle ja muille taiteen rakastajille edelleen katsottavaa oli ja on. Pöhinättömiäkin hetkiä löytyy, vaikka muun muassa viestinnän ja onnistuneen brändäämisen vuoksi kiinnostus ja kävijämäärät ovat Artsissakin kasvussa, eikä toiminnallisuus ole vähenemään päin.

Lukemissani kolumneissa ja artikkeleissa taidemuseoiden suunnasta ovat olleet huolissaan lähinnä taidekriitikot. Miltä kehitys mahtaa näyttää taiteilijan näkökulmasta? Onko taiteentekijän lähtökohta ja tavoite, että jokainen työ saa pysähtymään, hiljentymään ja miettimään? Vai olisiko jopa niin, että nyt museot ovat tavoittelemassa jotain, mitä taiteen näkökulmasta pitääkin tavoitella?

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Museovuosi 2016: kohti museobisnestä


Ennen blogin lyhyttä kesätaukoa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohdiskelee Museotilaston 2016 lukuja.

Museoviraston keräämä ja julkaisema Museotilasto on vähintäänkin erinomainen työkalu museoalan toiminnan ja talouden kehityksen arvioimiseen. Kesäkuussa tilaston verkkoversiossa julkistettiin vuoden 2016 luvut.

Talouden osalta muutos vuoteen 2015 verrattuna oli huomattava. Myönteistä oli se, että alan kokonaisvolyymi lähti jälleen kasvuun. Museoalan rahat lisääntyivät 245 miljoonasta eurosta  250 miljoonaan euroon. Kasvu perustui kokonaisuudessaan museoiden pääsymaksu-, museokauppa- ja muiden palvelutulojen varaan. Museoiden ns. omatoiminen tulo kasvoi 6,2 miljoonaa euroa, ja näillä tuloilla katettiin vuonna 2016 museoiden kuluista 17,2 %. Vuonna 2015 vastaava luku oli 15 %.

Muutos oli huomattava ja vahvisti jo aikaisempina vuosina näkyvissä ollutta trendiä, jossa museoiden taloudellinen kasvu perustuu palvelu- ja myyntituloihin. Vuonna 2016 tähän suuntaan otettiin poikkeuksellisen mittava askel. Askeleen taustalla oli myönteisesti kehittynyt museoiden myynti ja kielteisesti kehittynyt avustusrahoitus. Eniten museoiden avustusrahoitusta vähensi valtio, joka leikkasi museoiden rahoitusta 3,9 miljoonalla eurolla.

Museoiden palvelutuloja kasvatti erityisesti pääsylippumyynti, jossa nousua oli huimat 5,1 miljoonaa euroa. Pääsylipputulojen kasvun taustalla oli se, että museoiden kävijämäärien kasvu painottui maksaviin kävijöihin, ja nämä kävijät maksoivat museolipustaan entistä enemmän. Maksullisten kävijöiden osuus kokonaiskävijämäärästä nousi 48,5 prosenttiin. Edellisenä vuonna pääsymaksun maksaneita kävijöitä oli 47,6 % kaikista kävijöistä. Keskimäärin vuonna 2016 pääsylipusta maksettiin 6,06 euroa. Edelliseen vuoteen verrattuna nousua oli 0,63 euroa.

Museoiden kulurakenteessa ei tapahtunut muutosta. Kiinteiden kulujen (henkilöstö- ja kiinteistökulut) osuus kaikista kuluista oli edellisen vuoden tapaan 77%. Onnetonta on, että tässä kuluryhmässä jatkuivat myös sisäiset siirrot, eli henkilöstökulut vähenivät ja kiinteistökulut kasvoivat. Vuonna 2016 henkilöstökuluihin käytettiin museoiden rahoista 44 % ja kiinteistökuluihin 34 %. Tämän vuosikymmenen kuluessa kiinteistökulujen osuus museoiden menoista on noussut 4 % ja henkilöstökulujen vähentynyt saman verran. Moisen ”henkilöstöstä seiniin” -trendin olisi jo korkea aika katketa.

Muuttuviin kuluihin eli mm. kokoelma-, näyttely- ,viestintä- ja toimistotyöstä aiheutuviin menoihin oli käytettävissä 22 % museoiden budjeteista. Kuluryhmien painotuksissa ei tapahtunut muutoksia: näyttelytoimintoihin käytettiin 6 %, kokoelmatyöhön 2 %, markkinointiin ja viestintään 2 % ja muihin kuluihin 12 % budjeteista.

Museoiden talousluvut eivät suoraan kerro sitä, onko museoiden toiminnan painopisteessä tapahtunut muutoksia. Tähän tarvittaisiin tilastot siitä, mihin työaika museoissa on käytetty. Tätä on selvitetty viimeksi vuonna 2013 Suomen museoliiton Museoväki-tutkimuksessa. Tutkimus tehdään seuraavan kerran vuonna 2018. Jotain kuitenkin Museotilastostakin on pääteltävissä.

Merkittävää on, että museoiden näyttelyjen määrä jatkoi laskuaan. Vuonna 2016 ammatillisesti hoidetut museot pitivät esillä 1024 näyttelyä, joista vaihtuvia oli 974. Vielä viisi vuotta sitten vastaavat luvut olivat 1267/1192. Erityisesti perusnäyttelyihin käytettävä työaika ja resurssit ovat vähenemässä.

Kokoelmatyön osalta luvut ovat ristiriitaiset. Tilaston mukaan museoissa oli vuonna 2016 5,51 miljoonaa esinettä. Tämä oli lähes 50 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Samaan aikaan museoiden kokoelmiin otettiin kuitenkin reilut 45 000 esinettä. Poistoihin kirjattiin vajaa 6000 esinettä. Tällaisenaan luvut eivät täsmää, ja ristiriitaa vielä jyrkentää se, että vuoden 2016 tilastoon tietojaan on antanut 5 museota enemmän kuin edellisenä vuonna.

Sama ristiriita on myös muissa kokoelmatiedoissa. Teosten määrä oli taidemuseoissa 405 000, jossa laskua oli pari tuhatta teosta samaan aikaan kun kartunta oli huomattava, eli 6200 teosta. Valokuvia museoiden kokoelmissa oli 22 miljoonaa kappaletta. Vuoteen 2015 verrattuna luku on lähes miljoonan vähemmän, vaikka valokuvakartunta oli 460 000 kuvaa. Poistoihin vuonna 2016 kirjautui 3500 valokuvaa. Suurimmillaan ristiriita on luonnontieteellisten kokoelmien tiedoissa. Vuonna 2016 luonnontieteellisiin kokoelmiin kirjattiin 21,7 miljoonaa näytettä, mikä oli 5,5 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2015.  Tilastoitu kartunta selittää kasvusta vain 16 000 näytettä.

Kokoelmatietojen ristiriitaisuudet ovat tilaston luotettavuuden ja sen myötä tilaston perusteella tehtävien päätelmien kannalta harmillisia. Syitä varmaan on monia. Myönteisin on se, että kokoelmien luettelointi etenee, ja tämän myötä luvut täsmentyvät. Kielteisin syy on se, että kaikissa museoissa toiminnan tilastointiin ja sen mukaiseen seurantaan ei suhtauduta riittävän vakavasti. Tätä indikoi myös se, että vuodesta toiseen Museovirastossa tilastoa keräävät saavat odottaa ja pyytää museoilta lukuja määräaikojen jälkeen.

Kokoelmatyöhön liittyvien lukujen epämääräisyyksistä huolimatta lukujen pohjalta on pääteltävissä, etteivät kokoelmiin liittyvä työmäärä ja kokoelmatyön merkitys ole museoissa vähentymässä. Tähän viittaavat vahvimmin kokoelmien karttumisen luvut, jotka pysyivät korkealla tasolla ja lähtivät taidemuseoissa jopa huomattavaan kasvuun. Aktiivisen kokoelmatyön määrän kasvuun viittaa myös se, että tilastoihin on nyt ensi kertaa kirjattu myös kokoelmapoistot.

Museoiden tutkimus- ja julkaisutyö näyttää Museotilaston valossa säilyneen entisellä tasollaan. Vuonna 2016 museot tekivät reilut 180 julkaisua. Pääosa (75) julkaisuista koski näyttelyjä. Kokoelmatutkimuksia julkaisuista oli 12.

Museotilasto 2016:n valossa museoiden talous näyttää muuttuvan enemmän kuin toiminta. Talouden osalta museot ottivat huomattavan loikan kohti liiketoimintaa palvelutulojen kasvun ja avustusten vähentymisen myötä. Toistaiseksi tämä muutos ei näy museoiden toiminnan luvuissa, joiden perusteella on pääteltävissä, että kokoelmat ja tutkimus ovat säilyttäneet asemansa museotyön keskiössä. 

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Museoretkelle Ahvenanmaalle

Ålands Konstmuseum. Kuva: Aino-Marja Miettinen

Tuoreimmassa Museo-lehdessä vierailtiin Ahvenanmaalla. Ahvenanmaa on museoineen kulttuurimatkailijan unelmakohde.


Väkilukuun ja pinta-alaan suhteutettuna museoita on Ahvenanmaalla runsaasti – museoita on lähes jokaisessa kylässä. Valikoima vaihtelee korkeatasoisista taidemuseoista pieniin kotiseutumuseoihin ja yksityisten keräilijöiden persoonallisiin kokoelmiin. Selityksiä poikkeukselliseen museotiheyteen voi hakea vahvasta kotiseutuidentiteetistä, perinteiden arvostamisesta ja matkailun kehittämisestä.

Monet museoista ovat auki pääosin kesällä, mutta usein ovet avataan myös tilauksesta. Tänä keväänä maakunnan ensimmäiset museot liittyivät Museokortti-järjestelmään.

Kulttuurimatkailijan käyntilista täydentyy harmaakivikirkoilla, perinnemaisemilla ja esihistoriallisilla kohteilla, joten retkeen kannattaa varata aikaa useampi päivä.

Tutustu ainakin näihin


Önningebymuseum


Önningebyn taiteilijayhteisön kultakausi ajoittuu vuosiin 1886–1914. Ruotsalaisista ja suomalaisista taiteilijoista muodostunut yhteisö kokoontui kesäisin Jomalaan taidemaalari Victor Westerholmin kutsusta. Önningebymuseumissa on esillä kattava otos yhteisöön kuuluneiden taiteilijoiden teoksia sekä alueeseen liittyviä esineitä. Museon pihapiirissä toimii myös kahvila sekä kirpputori, josta taiteenystävä voi tehdä kiinnostavia löytöjä.

Ålands Sjöfartsmuseum

Ålands Sjöfartsmuseum sijaitsee keskeisellä paikalla Maarianhaminan länsisatamassa. Nimensä mukaisesti museo esittelee Ahvenanmaan merenkulun historiaa, ja jännittävät tarinat johdattelevat talonpoikaispurjehduksesta Ruotsin-laivoille saakka. Monissa näyttelypisteissä merihistoriaan voi tutustua itse tekemällä ja kokeilemalla. Viime vuonna Suomen Vuoden museoksi valitun kohteen näyttelyissä on huomioitu erityisesti myös lapsivieraat.

Museon vieressä sijaitsee myös nelimastoinen parkki Pommern, joka avataan yleisölle konservointitöiden jälkeen kesällä 2018.

Kuva: Juho Vesa


Ålands museum & Ålands Konstmuseum


Viime syksynä täysin uudistuneena avautunut museo sijaitsee Maarianhaminan keskustassa. Samassa rakennuksessa sijaitsevat kulttuurihistoriallinen museo ja taidemuseo täydentävät hyvin toisiaan. Perusnäyttely johdattaa teemoittain Ahvenanmaan vaiheisiin esihistoriasta nykypäivään. Moderni näyttelytekniikka ja tyylikäs esillepano miellyttävät vaativaakin museokävijää. Taidemuseon näyttelyt tuovat puolestaan esille sekä paikallista että kansainvälistä taidetta laajalla perspektiivillä. Museokaupassa on laadukkaita paikallisia käsityötuotteita.

Ålands Jakt och Fiskemuseum


Eckerössä, Ahvenanmaan länsirannikolla, tutustutaan paikalliseen metsästys- ja kalastuskulttuuriin. Luonnonolot ovat vaikuttaneet alueen asukkaisiin merkittävästi. Ankariin säihin on sopeuduttu sukupolvien ajan, ja museossa voikin tutustua esimerkiksi kalastusmajojen karuihin olosuhteisiin. Museon erikoisuus on avoin säilytystila, jossa on esillä muun muassa kattava perämoottorikokoelma.

Eckerössä kannattaa piipahtaa myös vuonna 1828 valmistuneeseen, C.L. Engelin suunnittelemaan Posti- ja tullitaloon. Viihtyisässä pihapiirissä järjestetään kesäisin korkeatasoisia taidekäsityönäyttelyitä. Samalla kannattaa kurkistaa myös pikkuruiseen Postiruotumuseoon.

Kuva: Tuuli Rajavuori

Ålands Fotografiska museum

Yksi Ahvenanmaan erikoisimmista museoelämyksistä on Ålands Fotografiska museum. Yksityisen keräilijän, Olle Strömbergin, kokoelmaan kuuluu tuhansia kameroita ja muuta valokuvaukseen liittyvää esineistöä. Entisen Pålsbölen kyläkoulun tiloihin on sisustettu myös kokonainen valokuvausliike, pimiö ja ateljee.

Museossa kannattaa vierailla jo pelkästään kiinnostavien tarinoiden takia. Museokäyntiin kuuluu kokoelman kerääjän perusteellinen opastus, joka menee tekniikkaa syvemmälle. Hyvällä onnella kaupan päälle voi saada vaikka akrobatiaesityksen!

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö.
Teksti on julkaistu Museo-lehdessä 2/2017.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Miltä Museokortin tilastovaikutukset näyttävät?

Museokortti täytti toukokuussa kaksi vuotta. On aika tarkastella kuluneita vuosia tilastotietojen valossa.




Museokortti otettiin käyttöön 5. toukokuuta 2015. Museokorttien määrä kasvaa joka kuukausi, joten trendin mukaisten vaikutusten voi olettaa erottuvan kuluvan vuoden (2017) tilastoissa edellisvuotta voimakkaammin. Viimeinen vertailukelpoinen tilastovuosi ilman Museokortin vaikutusta on 2014. 

Suomalaisten museoiden kävijämäärä kasvoi vuonna 2016 viidenneksellä, eli noin miljoonalla 6,6 miljoonaan kävijään. Museot tekivät viime vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen.

Museoiden yhteenlasketut pääsymaksutulot kasvoivat vertailujaksolla prosentuaalisesti tätäkin enemmän; euromääräisesti 5,7 miljoonaa euroa. Vuosina 2015-2016 myös keskimääräinen maksettu pääsymaksu kävijää kohden nousi 5,4 eurosta 6 euroon.

"Suurin yksittäinen syy museoryntäykseen on toukokuussa 2015 markkinoille tullut Museokortti, josta on tullut heti alusta pitäen menestys", analysoidaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 16. kesäkuuta.
 

On selvää, ettei Museokortti ole ainoa selittävä tekijä positiiviselle tilastokehitykselle. Tilastollinen korrelaatio on kuitenkin varsin vahva. Käyttäjäksi kirjautuneita Museokortin omistajia on noin 126 000, voimassa tällä hetkellä olevia kortteja noin 110 000. 

Kehitys 2014-2016


  • Museoiden pääsymaksutulot: +5,7 miljoonaa euroa, kasvua 41%
  • Museoiden myynti- ja palvelutulot: +1,5 miljoonaa euroa, kasvua 12%
  • Museoiden konaiskävijämäära: +1,2 miljoonaa, kasvua 23% 
  • Maksettujen museokäyntien määrä: +0,7 miljoonaa, kasvua 29%

Tilastotiedot ovat nähtävissä kokonaisuudessaan osoitteessa 
Museotilasto.fi.



Seppo Honkanen
kehitysjohtaja, Museokortti
@honkanen