tiistai 3. syyskuuta 2013

Matkailubusineksessä virka-aikana

Kannattaako museoiden kilpailla matkailubusineksessä perinteisillä museotavoilla, kysyy Kimmo Levä.

Kuten P.S.-blogissa on aiemmin todettu, museoiden ehdoton vahvuus on monipuolinen ja korkeatasoinen osaaminen (kesäkuu 2013: Missä busineksessa olemme? ja joulukuu 2012: Valitsevilla museoilla ei ole valitettava tulevaisuus). Osaamisen korkeatasoisuudesta kertoo myös pian julkistettava Kalle Kallion tekemä Museoväki 2013 -tutkimus. Sen mukaan museoiden henkilöstöstä yli 60 prosentilla on korkeakoulututkinto. ”Lieneekö Suomessa muita aloja, jossa prosenttiosuus on samaa tasoa”, pohti Kalle Kallio Museonjohtajien seminaarissa viime viikolla alustavia tutkimustuloksia esitellessään.

Museoväki-tutkimuksen tulos tuo väistämättä mieleeni viimevuotisen tapaamiseni Helsingin kaupungin ylipormestari Jussi Pajusen kanssa. Hän pohti silloisen Guggenheim-päätöksen alla, että paras osaaminen hakeutuu kulttuurialan tehtäviin. Tämän päätelmän taustalla oli tieto siitä, että kulttuurialan koulutukseen pääsy edellyttää maassamme lukiotodistukselta korkeinta keskiarvoa.

Usein todettuna ja ulkopuolisten olettamana museot valitsevat keskeisimmäksi osaamisalueeksemme matkailubusineksen. Kun meiltä kysytään ”Kuinka menee?”, vastaamme lähes aina näyttelyjen kävijämäärän ja muut näyttelymenestyksen tunnusluvut. Alan ulkopuoliset osaavat harvemmin muuta kysyäkään.

On syytä kysyä, ovatko osaamisemme ja toimintamallimme kohdallaan matkailubusineksessä menestymiseksi. Päätoimisesti matkailulla elävät matkailuyritykset ovat keskimäärin hyvin pieniä, noin 400 000 euron liikevaihtoa pyörittäviä pyydyksiä, jossa toimintaa pyörittävät yksi henkilö tai perheyritys. Akateemisuus ei ensimmäisenä tule mieleen, kun rakentaa mielikuvaa menestyvästä matkailuyrittäjästä ja -yrityksestä.

Pieni koko ja yrittäjyys rakentavat matkailupalvelujen asiakkaille mielikuvaa joustavuudesta sekä palvelujen sisältöjen että niiden saatavuuden osalta. Asiakkaat olettavat, että palveluja on saatavilla silloin, kun heillä on aikaa niitä käyttää. Tämä olettamus koskee luonnollisesti myös niitä museoita, jotka ovat valinneet matkailubusineksen omakseen.

Sekä aukioloaika että jakelukanava liittyvät palvelun saatavuuteen. Elokuussa Suomen museoliiton Facebook-sivuilla käytiin amerikkalaisten museoiden esimerkkien innoittamana keskustelua menestyksekkäistä museon ja yleisön kohtaamisista. Esimerkeiksi nousivat museobileet ja muut iltatapahtumat.

ICOMin Rio de Janeiron konferenssissa sain kuulla muutamia esimerkkejä onnistuneista museoiden näyttely- ja tapahtumatuotteista. Taiwanissa menestystä oli niitetty suuntaamalla palvelut kiireisille liikemiehille ja muille työntekijöille. Resepti oli yksinkertainen: museo laajensi aukioloaikojaan klo 20 jälkeen. Hollannissa Van Gogh –museo tarjoaa dj-viihdettä, cocktaileja, erikoishintaisia aterioita ja opastettuja kierroksia illalla kuuden ja kymmenen välillä.

Jakelukanavan osalta keskustelua on käyty vähemmän. Silloin kun aiheesta on keskusteltu, on lähinnä arvioitu, että jakelukanava olisi liiankin laaja eli museoita olisi liikaa.

Esille nousseiden esimerkkien ja talonpoikasjärjenkin mukaan matkailubusineksessä menestyminen edellyttää aukioloaikoja, jotka osuvat ihmisten vapaa-aikaan. Käytännössä meidän on luovuttava ”Avoinna ti-su klo 10-16” –ajattelusta. Museoiden pitäisi olla avoinna samaan aikaan kilpailijoidemme kanssa eli käytännössä iltaisin, viikonloppuisin, kesäaikana ja tilauksesta.

Tämä kirjoitus ei toki ole ensimmäinen keskustelunavaus tästä asiasta. Kuten Museoliiton Facebook-sivun keskustelusta voi päätellä, menestyksekkäitä kokeiluja on jo tehty. Useimmiten tuloksena on kuitenkin ollut toteamus, että ilta- ja viikonlopputyö on aivan liian kallista. Näin onkin, jos haluamme edelleen olla samaan aikaan koulu- tai kokousbusineksessa, jossa kysyntä kohdistuu kellö 10-16 väliin. Oletettavasti matkailubusineksessa menestyvät museot avaavat ovensa vasta klo 17 jälkeen.

Meillä on mahdollisuus valita kannattavasti joko tai, muttei sekä että. 

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri


1 kommentti:

  1. Kimmo Levä pohtii asiaa hienosti käytännön näkökulmasta.

    Ihan mielenkiintoista lisäluettavaa raportin muodossa on esim. OKM:n keväällä julkaisema loppuraportti kulttuurin matkailullisen tuotteistamisen toimintaohjelman (2009-2013)

    http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/OKM6.pdf?lang=fi

    Muutama vuosi sitten heitettiin ICOM/CECA konferenssin puheenvuorossa kysymys: matkailu tarvitsee museoita ja museot tarvitsevat matkailua. Vai tarvitsevatko?

    Tästä on hyvä jatkaa,
    Leena Tornberg


    VastaaPoista