Sivilisaation syntymailla on museo-osaamiselle tilausta

Museoliiton delegaatio vietti kaksi viikkoa Pakistanissa tutustuen paikallisiin museoihin ja museoalan osaamiseen. Kimmo Levä kokoaa matkan antia.

Suomen museoliiton koulutustilaisuus Pakistanissa. (Kuva: Kimmo Levä / SML)

Pakistanissa on noin 180 miljoonaa ihmistä. Sen pinta-ala on yli kaksi kertaa suurempi kuin Suomen. Pakistanin alueella sijaitsee monia maailman sivilisaation syntysijoja kuten Taksila, Harappa ja Mohenjo-Daro. Arkeologisia aarreaittoja Pakistanissa riittää. Museoita ei. Koko maassa kerrottiin olevan 28 museota.

Kaksi viikkoa kestäneen kongressi- ja koulutusmatkan aikana Suomen museoliiton delegaatiolle esiteltiin museoita ja arkeologisia kaivauksia Punjabin alueella.  Museot olivat pääosin arkeologisia ja arkeologia tuntuukin olevan maassa museotoiminnan synonyymi. Taide-, erikois- tai edes kulttuurihistoriallisia museoita maassa ei juuri ole. Kulttuurihistoriallisten museoiden osalta myönteisen poikkeuksen tekee Faisalabadissa sijaitseva, äskettäin valmistunut Lyallpurin museo, joka on aktiivisesti lähtenyt kehittämään koko museoalan toimintaa. Museo toimi myös Suomen museoliiton delegaation isäntänä. 

Pakistanilaisen museosektorin kehittämisen työkaluksi perustettiin Suomen museoliiton ohjaamana Pakistanin museoliitto 3.10.2013. Pakistanin museoliiton perustamisen jälkeen Suomen museoliiton ja Lyallpurin museon välinen yhteistyösopimus päivitettiin kahden museoliiton väliseksi sopimukseksi, jonka ensimmäinen kausi jatkuu vuoden 2015 loppuun.

Pakistanissa museoiden kehittämiselle on todella kysyntää. Saattaa tuntua yllättävältä, mutta pulaa tuntuu olevan enemmän osaamisesta kuin rahasta. Tähän näyttää vaikuttavan erityisesti se, että yritykset ovat valmiita tukemaan museoiden kehittämistä. Osaamista kaivataan museotoiminnan koko leveydeltä.

Katsottiinpa asiaa miltä kantilta tahansa, museoita on liian vähän. Niiden perustamiseen tuntuu ainakin Pakistanin museoliiton mukaan olevan kiire. Museoita tarvitaan, että pakistanilaiset oppisivat tietämään, mikä museo on ja sitä kautta arvostamaan omaa kulttuuriperintöään, jonka juuret ulottuvat sivilisaatiomme syntyvaiheisiin. Lisäksi museoita tarvittaisiin kipeästi maan kohtuuttoman heikon imagon parantamiseen. Tämä lienee yksi syy yritysten halukkuuteen tukea museoiden hankkeita.

Museotietämyksen ja arvostuksen puute näkyy siinä, että olemassa olevien museoiden ja erityisesti kaivausten suuri ongelma on varkaudet, laittomat kaivaukset ja näihin liittyvä laiton maastavienti. Tietämättömyyden lisäksi laittoman maastaviennin syy on luonnollisesti myös siihen liittyvä liiketoiminta, joka on paikallisten lähteiden mukaan huomattavaa.

Kaikki näkemämme museot olivat tehty ”asiantuntijalta asiantuntijalle” –asenteella. Jos tiedot esihistoriasta ja Aasian uskonnoista ovat peruskoulutasoa, museoiden anti ei juuri avaudu. Yleistekstejä on vähän ja esinetekstit rajoittuvat ajoitustietoihin. Näyttelyyn liittyvät tekstit ja näyttelykerronta ovat aihe, johon oletettavasti palataan myös myöhemmissä seminaareissa ja kongresseissa. Näyttelyjen osalta kehittämiskohteita ovat myös kerrontamenetelmien monipuolistaminen, kohdentaminen eri ryhmille, pedagogia, siivous, museokaupat ja muut oheispalvelut.

Pakistanin museoiden olosuhteet ovat haasteelliset. Ilmasto on kuuma ja kostea. Tasaisten olosuhteiden ylläpidon tekee käytännössä mahdottomaksi maassa vallitseva energiapula.

Verkosta tuleva sähkö katkaistaan tunnin ajaksi joka toinen tunti. Tämä sähkökatko katetaan monessa kohteessa aggregaatilla – ei kuitenkaan kaikissa paikoissa. Aina omaankaan aggregaattiin ei tosin ole polttoainetta. Sähkö- ja energiaongelmat aiheuttavat rajoituksensa luonnollisesti myös näyttelytekniikalle ja hälytysjärjestelmille, jotka eivät voi perustua sähköllä toimiviin laitteisiin.

Museoiden sisältöjen osalta ongelma on myös pakistanilaisen historiatutkimuksen vähäisyys. Kansallinen historian tutkimus on heikoissa kantimissa. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että nykyhetken poliittiseen ja uskonnolliseen tilanteeseen liittyy tapaamamme historian professorin mielestä liikaa tabuja. Siksi aiheisiin ei käytännössä saa tutkimuslupaa. Lisäksi arkistolähteet on pääsääntöisesti määritelty luottamuksellisiksi, vaikkakin maassa on laki, jonka perusteella kaikki 25 vuotta vanhemmat materiaalit ovat julkisia, elleivät ne sisällä maan turvallisuutta vaarantavia tietoja.

Tapaamamme professori totesikin, että Museoliitolla olisi tehtävää laissa olevan ”jos-lauseen” poistamisessa. Tutkimuksellisia aukkoja pyritään täyttämään sillä, että mainituista ”tabuista” vapaita ulkomaisia yliopisto-opiskelijoita innostetaan tarttumaan Pakistanin historiaan liittyviin aiheisiin. Tämän sanoman hän kohdisti myös suomalaisten yliopistojen opiskelijoille ja tutkijoille.

Koska kansallisella tasolla historian tutkimus on heikolla tasolla, alueellinen ja paikallinen historia on käytännössä tuntematonta. Tämä tuli selvästi esiin pidetyssä kongressissa, jonka teemana oli alueellinen kulttuuriperintö ja alueelliset museot sekä niihin liittyvät ”facts and fears”.

Museoiden kokoelmatyöhön emme matkalla tutustuneet Harappan kaivausten yhteydessä ollutta tutkimusyksikköä tarkemmin. Arkeologissa löydöissä riittää tutkimista ja niiden määrä on suomalaisessa skaalassa käsittämätön. Harappassa niitä näkyy ilman kaivauksiakin joka puolella. Toinen vierailemamme kohde oli Shorkotin kukkula, jossa löytöjä tulee näkyviin sadekausien jälkeen. Parhaat löydöt paikalliset ihmiset käyvät keräämässä parempaan talteen. Shortkotin kukkulalla ollaan aloittamassa kaivaukset ja sieltä odotetaan löytyvän merkittävää uutta tietoa sivilisaatiomme synnystä. Kaivaukset on tosin aloitettava mittavalla aidan rakennustyöllä, jolla pitäisi käytännössä ympäröidä koko valtava alue.

Suomalaisen ja pakistanilaisen museosektorin yhteistyö avaa molemmille osapuolille huomattavia mahdollisuuksia. Suomalaisille museoille avautuu mahdollisuudet saada näytteille esihistoriallista materiaaleja käyttötavaroista taiteeseen. Arkeologit voivat puolestaan lähteä jatko- tai täydennyskouluttautumaan ja tietenkin myös opettamaan maailmanluokan kaivauksille. Suomalaisille museoille avautuu erinomaisia mahdollisuuksia osaamisen ja kulttuurin vientiin, johon jo ensimmäisinä vuosina olisi hyvä saada mukaan museorakennusten suunnitteluun liittyvää taitoa.

Pakistanilaisille museoille yhteistyö avaa mahdollisuudet saada meiltä tietoa ja osaamista. Tämä on pakistanilaisille museoille ja heidän työntekijöilleen pääosin myös ainoita käytännön mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Kansainvälistymistä haittaa tiukahko viisumikäytäntö, mutta ennen muuta maan matala elintaso. Kun museotyöntekijän kuukausipalkka on noin 300 euron, on seminaari- tai kongressimatka ennemmin vuosien kuin kuukausien valmistelun tulos.

Lopuksi: Vuorineuvos Harri Kerminen totesi osuvasti Helsingin Sanomien haastattelussa, että suomalaisten ja suomalaisten yritysten pi­tää nos­taa purjeet ja läh­teä satamasta. ”Jos jää lai­tu­riin, elä­mä näi­vet­tyy ja kuih­tuu”. Tämä on hyvä neuvo myös museoille.

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri