perjantai 20. toukokuuta 2016

Säätiössä hallitusvastuussa isolla H:lla


Uusi säätiölaki vaikuttaa myös moniin museoihin. Kimmo Levän mielestä menestys säätiövetoisessa toiminnassa voidaan taata vain, jos säätiöiden hallitukset mukautuvat muutoksiin vastuullisesti. Kriisihallituksen syntymisen voi välttää.


Säätiöt ylläpitävät tällä hetkellä noin kolmasosaa suomalaisista museoista, ja määrä on viime vuosina ollut kasvamaan päin. Säätiöiden toimintaa ohjaa juuri uusittu säätiölaki.

Säätiöt jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään: pääomasäätiöihin ja toiminnallisiin säätiöihin. Pääomasäätiöt toteuttavat sääntöjensä mukaista tehtävää tavallisesti jakamalla avustuksia ja apurahoja määrittelemilleen kohderyhmille tai toimintoihin. Toiminnalliset säätiöt puolestaan toteuttavat sääntöjensä mukaista tehtävää toiminnastaan syntyvällä ja muun muassa avustusten muodossa säätiöön tulevalla rahoituksella.

Toiminnallinen säätiötyyppi on museoalalla pääomasäätiötä yleisempi. Toiminnalliset säätiöt rinnastuvat toimintamalliltaan enemmän yrityksiin kuin perinteiseen mielikuvaan säätiöistä pääomia hallinnoivina ja hyviin tarkoituksiin rahaa jakavina toimijoina. Erona luonnollisesti on se, että säätiön ei tarvitse eikä se voikaan tavoitella taloudellista voittoa. Käytännön toiminnan pyörittämisessä ei kuitenkaan ole paljon eroa sillä, pitääkö toiminnan tuottaa vähintään kulujensa verran rahaa vai tavoitellun katteen verran enemmän.

Uusi säätiölaki, jonka mukaiseksi jokaisen säätiön on muutettava toimintansa viimeistään 1.12.2018 mennessä, lisää tai ainakin selkiyttää säätiöiden mahdollisuuksia liiketoimintatyyppisten palvelujen tuottamiseen. Tämä on hyvä uutinen museoille, joiden varainhankinnassa maksullisen palvelutoiminnan rooli on kasvamassa.

Uudistus vie myös säätiön johtamisen lähemmäksi osakeyhtiöiden toimintaa. Jos säätiön johtaja, joka museoissa on usein myös museonjohtaja, hoitaa työtään uudessa säätiölaissa mainitun toimitusjohtajan mandaatilla, hän tekee työtään toimielimenä. Tällöin museonjohtaja tai säätiön asiamies ei ole säätiön työsuhteessa. Tämä puolestaan tarkoittaa monia muutoksia säätiön johtajan velvollisuuksiin, oikeuksiin ja vastuisiin. Pääsääntöisesti toimielinasemassa toimivan johtajan vastuut ovat kovemmat. Ainakin yritysmaailmassa tästä vastuunkannosta myös maksetaan aina työsuhdeperusteisten vastuiden kantoa enemmän.

Säätiölain muuttamisella ei ole vaikutusta säätiön hallituksen asemaan. Edelleen säätiön hallitus kantaa toiminnasta täyden vastuun. Taloushallintoliiton julkaisemassa Tilisanomat-lehden (nro 2/2016) artikkelissa Säätiöiden uudet säännöt KHT Kari Lydman toteaakin kohtalaisen jyrkästi, että ”keskeisin heikkous säätiössä voi olla sen hallitus, jonka jäsenet eivät ole tehtäviensä tasalla.”

Hän antaa lehdessä eväät tarkistuslistaan, jolla voi kätevästi arvioida itse, onko säätiön hallitus toiminnan vahvin vai heikoin lenkki. Tässä kriisihallituksen tunnusmerkit:


1. Säätiön tarkoitus ja sen toteuttaminen ei ole jäsenille tärkeää.

2. Jäsenet ovat säätiön hallituksessa edustamassa jotain tahoa.

3. Jäsenet eivät ole hallituksessa valvomassa säätiön tarkoituksen toteutumista vaan jonkin ulkopuolisen tahon toiveiden toteutumista.

4. Jäsenet eivät ymmärrä säätiön taloutta.

5. Jäsenet luottavat, että joku muu hoitaa asiat.

6. Vakiintuneita toimintamalleja ei kyseenalaisteta.

7. Jäsenet ovat ottaneet tehtävän vastaan ilman henkilökohtaisia edellytyksiä tai koska joku on niin määrännyt.

8. Jäsenet eivät toimi itsenäisesti, vaan toisen hallituksen jäsenen tai esimerkiksi taustayhteisön hallituksen vaikutusvallassa.

9. Jäsenet eivät kiinnitä huomiota esteellisyyteen päätöksenteossa sen enempää säätiössä kuin sen tytäryhtiöissä.

10. Jäsenet ovat hiljaa, vaikka asiaa olisikin.


Erityisen vahingollista säätiölle on, jos sen hallituksen puheenjohtaja täyttää useimmat edellä mainituista kriteereistä.

Säätiölain uudistaminen on hyvä ja pakottavakin syy käydä läpi säätiön hallintoa. Onko hallinto säätiön voimavara vai turha kuluerä? Kriisitilanteissa sen enempää säätiötä kuin sen jäsentäkään ei pelasta se, ettei kukaan vaivautunut tunnustamaan hallinnon heikkouksia.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti