maanantai 23. huhtikuuta 2018

Museoviikko täyttää 20 vuotta 2018


Toukokuussa vietettävä Museoviikko on koko historiansa ajan koonnut Suomen museot juhlistamaan kansainvälistä museopäivää ja järjestämään ohjelmaa erilaisten teemojen puitteissa. Tänä vuonna vietettävän 20. Museoviikon kunniaksi Suomen museoliiton projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo luo katsauksen viikon historiaan.



Suomen museoliitto vietti 75. toimintavuottaan 1998. Osana juhlavuoden ohjelmaa järjestettiin 11.–18.5.1998 ensimmäistä kertaa valtakunnallinen Museoviikko. Viikko päättyi kansainväliseen museopäivään 18.5. Viikon tarkoituksena oli tehdä tunnetuksi Suomen museoiden monipuolisuutta ja  kiinnostavuutta sekä museoiden henkilökunnan asiantuntemusta kulttuuriperintömme säilyttäjinä.  



Viikon aikana lähes 100 museota esitteli museotyön eri puolia valitsemallaan teemalla.
Teemoina olivat Kansainvälisyys museoissa – Samlingarnas internationalism, Kokoelmien aarteita – Skatter ur samlingar ja Museossa elämän jäljet – Livets spår finns i museum.

Museoviikolle teetettiin oma logo samoin kuin 75 vuotta täyttävälle Museoliitolle. 96 museota koonnut ensimmäinen museoviikko sai viestimissä hyvin näkyvyyttä ja toi viikkoon osallistuviin museoihin uutta yleisöä. Saatu palaute ja hyvät kokemukset rohkaisivat uuteen yritykseen.

Vuonna 1999 toista kertaa vietettävän Museoviikon teemana oli Löytämisen ilo, mikä oli sama kuin ICOMin kansainvälisen museopäivän teema: Pleasures of discovery, Plaisirs de la decouverte. Työnjako toimi kuten edellisenä vuonna: museot valmistivat teeman mukaisen ohjelman omien ideoidensa ja resurssiensa mukaan ja huolehtivat paikallistiedotuksesta. Tuloksena oli muun muassa erikoisopastuksia, työpajoja ja näyttelyiden avauksia.

Museoliitto kokosi museoiden ohjelmat yhteen ohjelmavihoksi sekä tiedotti ja markkinoi valtakunnallisesti. Liitto informoi myös museoiden sijainti- ja omistajakuntien päättäjiä Museoviikon tarjonnasta. Viikkoon osallistui 90 museota, joiden tapahtumista tiedotettiin päivä- ja paikkakuntakohtaisesti.

Eri viestimet huomioivat museoiden ohjelmatarjonnan erinomaisesti. Valtakunnallisesti näkyvimpiä olivat Ykkösen aamu-tv:n lähetykset 17.–21.5., jolloin jokaisena aamuna oli 20 minuuttia museoasiaa. Museoviikon silloista pääsihteeriä Anja-Tuulikki Huovista haastateltiin viikon alkajaisiksi tiedekeskus Heurekassa 17.5. Aamu-tv:n lähetykset käsittelivät seuraavia museoita: 18.5. Lusto – Suomen Metsämuseo, Punkaharju, 19.5. Etelä-Karjalan museo, Lappeenranta, 20.5. Vankilamuseo, Hämeenlinna ja 21.5. Sagalundin museo, Kemiö.

Kolmatta Museoviikkoa vietettiin 80 museon voimin 15.–21.5.2000. Teemoina olivat Historian näyttämöitä, Puun maa ja kansainvälisen museopäivän teema Museums for Peace and Harmony in Society. Osana Museoviikkoa järjestettiin myös Valtakunnalliset museopäivät. Tuolloin ne olivat Helsingissä 17.–18.5. Finlandia-talossa, jossa julkistettiin Museokauppojen kehittämishankkeen tuloksena tuotettu Museokauppa 2000 -kokoelma.

Tänä vuonna Museoviikko täyttää 20 vuotta ja on ollut virallisesti täysi-ikäinen jo kahden vuoden ajan. Viikkoa vietetään 15.–20.5.2018 teemalla Verkostot esille, ja tapahtumissa huomioidaan Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi. Kansainvälisen museopäivän teemana puolestaan on tänä vuonna Hyperconnected museums: New approaches, new publics.

Tänä keväänä museoviikon graafinen ulkoasu on uudistettu ja löytyy täältä
Katso myös Museoviikon teemat 2001–2017.
Museoviikon tapahtumia ja uutisia löytyy Facebook-tapahtumasta.

Käy katsomassa ja osallistu viikon viettoon!

Eeva-Liisa Taivassalo
Kirjoittaja on Suomen museoliiton projektisuunnittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti